OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen esittää, että sosiaaliturvan tasolla olisi jatkossa vahvempi yhteys vähintään toisen asteen tutkinnon suorittamisen kanssa.
– Jos peruskoulun päättänyt nuori ei hae minkäänlaista opiskelupaikkaa, kuuluuko hänen sosiaaliturvansa olla samantasoinen kuin toisen asteen tutkinnon suorittaneella? Sosiaaliturvan tulee kannustaa työhön ja opiskeluun, Luukkainen perustelee.
Hänen mukaansa sosiaaliturvan tason ja suoritetun tutkinnon yhteyttä pitäisi harkita sen vuoksi, että nuoren motivaatio hakeutua koulutukseen vahvistuisi.
– Toisen asteen tutkinnon suorittamisella on yhteys mm. työllistymiseen, työuran pituuteen, terveyteen ja sosiaaliturvan tarpeeseen. Sosiaaliturvan maksajana yhteiskunnalla on oikeus myös vaatia yksilöltä omia ponnisteluja vastineeksi.
Luukkainen pitää myös ajatusta oppivelvollisuuden jatkamisesta hyvänä, mutta ainakin aluksi vuoden jatkoajan pitäisi koskea ainoastaan nuoria, jotka eivät hakeudu peruskoulun jälkeen mihinkään koulutukseen. Hänen mukaansa niin autettaisiin ja tuettaisiin nuorta.
– Jos nuori menee lukioon tai suorittamaan ammatillista toisen asteen tutkintoa, oppivelvollisuusiän nostoa ei tarvita. Oppivelvollisuusiän jatkaminen ei siis tarkoittaisi opiskeluaikojen pitenemistä tai lisäkustannuksia läheskään kaikkien nuorten osalta, puheenjohtaja Luukkainen sanoi puhuessaan perjantaina Saimaa Summit –tapahtumassa Savonlinnassa.
Luukkaisen mielestä peruskoulun jälkeisten opintojen pakolliseen jatkumiseen ei tarvita uusia rakennelmia, vaan 10. luokka, ammattistartti, JOPO eli joustava perusopetus, tuettu oppisopimus ja muut jo olemassa olevat ratkaisut voitaisiin ottaa tehostettuun käyttöön. Nuorisotakuuseen tarvitaan nuorille tukihenkilöitä ja myös kuntouttavaa toimintaa.