Vasemmistoliitto arvioi ensi viikolla pidettävän hallituksen budjettiriihen alla, että Suomella ei ole varaa olla elvyttämättä.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä toisti tiistaina puheita hallinneen asian kannanotossaan keskiviikkona. Eduskuntaryhmä päätti kaksipäiväisen kesäkokouksensa Porissa puolilta päivin.
– Peruslinjaukset tehtiin jo kevään kehysriihessä, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jari Myllykoski sanoi.
– Tässä työllisyystilanteessa olisi tärkeää, että korjausvelka pystyttäisiin muuttamaan pankkivelaksi. Se, että asioita jätettäisiin korjaamatta, on huomattavasti kalliimpaa kuin on valtion velan korko.
Myllykoski viittasi ehdotuksiin elvyttämisestä korjausrakentamisella. Vasemmistoliiton kanta on, että nyt pitää kunnostaa teitä ja ratoja ja muuta infrastruktuuria.
Velanotto ei ole este
Puolue vaatii, että elvytysrahojen pitää löytyä jo kuluvan vuoden lisäbudjetista.
– Suomen valtion talous on velkaantumisesta huolimatta edelleen erittäin vahva eikä työllisyyden parantaminen lainaamalla suinkaan lisää velkaantumista samassa mitassa. Velanotto ei sinänsä ole este. Kertynyttä korjausvelkaa on usein järkevää ja tarkoituksenmukaista muuttaa pankkivelaksi, kannanotossa sanotaan.
Myllykoski käytti esimerkkinä Satakuntaa, josta on kotoisin.
– Meillä on tiestö sellaisessa kunnossa, että elinkeinoelämä kärsii. Jos haluatte kokea huonot tiet, käykää ajamassa, hän sanoi.
– Koko väylästöstä on huolehdittava, jotta elinkeinoelämän pyörät pyörivät ja näin ollen ihmisille on työpaikkoja.