Edes korkea koulutus ei suojaa ikääntynyttä syrjinnältä työmarkkinoilta. Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2007 työttömäksi jääneistä seuraavana vuonna työllistyi yli 80 prosenttia 15–24 -vuotiaista, mutta viisikymppisistä enää alle 40 prosenttia ja 60–64 -vuotiaista vain alle kymmenesosa.
Iän myötä voimakkaasti vähenevällä todennäköisyydellä saada töitä on PT:n tutkimusjohtajan Reija Liljan mukaan myös sellaisia vaikutuksia, joita ei yleensä oivalleta.
”Jos yleisesti tiedetään, että ikääntyvä työtön löytää erittäin pienellä todennäköisyydellä uutta työtä, tämä heikentää työpaikkansa säilyttäneiden neuvotteluasemaa. Työnantajan ei tällaisessa tilanteessa tarvitse miettiä, miten parantaa ikääntyvien työhyvinvointia tai osaamista pitääkseen ikääntyvästä työvoimastaan kiinni. Sen pitää kiinni se tosiasia, että ikääntyvien mahdollisuudet saada töitä muualta ovat yleisesti ottaen heikot”, hän kirjoittaa PT:n blogissa
Julkisessa keskustelussa vaaditaan yhä äänekkäämmin eläkeiän alarajan nostamista. Lilja kirjoittaa, ettei tämä automaattisesti korjaa ikääntyvien työmarkkinatilannetta. Uudistusten onnistuminen edellyttäisi myös toimivia työmarkkinoita, mutta ikäsyrjintä haittaa niitä merkittävästi.
”Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä. On selvää, että rakenteellisiin uudistuksiin liittyviä tavoitteita työurien pidentämisestä ei voida saavuttaa, jos suomalaisilla työmarkkinoilla ikäsyrjintä pysyy nykyisellä tasolla. Ikäsyrjinnän vähentämiseksi tarvitaan avointa keskustelua syrjinnän syistä ja määrätietoisia toimia sen ehkäisemiseksi”, vaatii Lilja.