Pintaa syvemmältä
Maanpuolustuskorkeakoulussa vierailevana tutkijana työskentelevä iranilais-suomalainen Alan Salehzadeh sai hetkeksi pientä kuuluisuutta, kun tämän Iranin sisä- ja ulkopolitiikkaa käsittelevä tutkimus poistettiin Maanpuolustuskorkeakoulun verkkosivuilta.
Hyllytystä edelsi Iranin suurlähettilään vierailu Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella. Suurlähettiläs Seyed Rasoul Mousavi oli arvostellut tekstin yleistä sävyä ja tutkimuksessa esitettyjä kiistanalaisia väitteitä. Suurlähettiläs on valtiotieteen tohtori ja toimi ennen Suomeen tuloaan Iranin ulkopoliittisen instituutin johtajana.
Asiasta nousi tietysti pieni kohu. Puolustusministeri Carl Haglund vaati Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorilta selitystä tutkimuksen hyllytyksestä. Korkeakoulu ilmoitti, että sen tutkimuseettinen neuvosto kävisi läpi Salehzadehin tutkimuksen. Kun tutkimuksessa ei lopulta löytynyt huomautettavaa, se palautettiin verkkoon sellaisenaan.
Iranin todellinen oppositio on hajallaan ja toimii pääasiassa ulkomailta käsin ja internetissä.
Iran-tutkimuksen hyllytys ja hyllytyksen herättämät kommentit saivat paljon huomiota mediassa, mutta silti ilmeisesti yksikään suomalainen tiedotusväline ei ottanut tehtäväkseen selostaa, mitä tutkimus varsinaisesti pitää sisällään.
Salehzadehin tutkimus Iran’s domestic and foreign policies (Iranin sisä- ja ulkopolitiikka) julkaistiin Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen työpapereiden julkaisusarjassa. Kyseessä on 40-sivuinen esitelmä Iranin hallinnon periaatteista, maan etnisistä ja uskonnollisista vähemmistöistä, naisten asemasta, maan ydinohjelmasta sekä Iranin tämänhetkisistä suhteista muihin Lähi-idän maihin.
Tutkimus on kieltämättä monin paikoin asenteellinen, ja se olisi myös kaivannut kielikorjausta ja kunnollista toimittamista. Lähdeviitteet ovat pääasiassa länsimaiden ja etenkin Yhdysvaltojen valtamediasta.
Siitä huolimatta Salehzadehin tutkimus on mielenkiintoinen tietopaketti Iranin tilanteesta ja taustoista. Erityisesti kappaleet Iranin etnisistä vähemmistöistä ja maan suhteista naapurimaihin Turkkiin, Azerbaidzhaniin ja Irakiin sisältävät paljon kiinnostavia ja vähemmän tunnettuja yksityiskohtia.
Salehzadeh on taustaltaan iranilainen kurdi ja ilmiselvästi vastustaa vuodesta 1979 vallassa ollutta Iranin islamistista hallintoa.
Iranin islamilaisessa järjestelmässä kaikki valta on maan korkeimmalla uskonnollisella johtajalla, ajatolla Ali Khameneilla, joka hallitsee maata vallankumouskaartin ja sen tiedustelupalvelun avustuksella. Jos joku kuvitteli, että uudistusmielisen Hassan Rouhanin valinta maan presidentiksi viime kesänä olisi muuttanut mitään, tämä on Salehzadehin mukaan väärässä.
Salehzadehin mielestä Rouhanin valinta presidentiksi oli vanhoillisen ajatolla Khamenein tietoisen strategian tulosta. Länsimaiden asettamien talouspakotteiden vuoksi Iranin talous on kriisissä. Rouhanin toivotaan nyt onnistuvan saamaan länsimaat neuvotteluihin maan ydinohjelmasta ja hellittämään pakotteita. Rouhani oli ainoa maltillisen siiven islamisti, joka kelpuutettiin presidenttiehdokkaaksi.
Rouhani on kuitenkin ilmoittanut, ettei Iran suinkaan tule luopumaan ydinohjelmastaan eikä myöskään tuestaan Bashar al-Assadin hallinnolle Syyriassa.
Alan Salehzadeh ei näe suurta eroa Iranin vanhoillisten ja uudistusmielisten poliitikkojen välillä, sillä myös uudistusmieliset kannattavat Iranin uskonnollista järjestelmää ja joutuvat toimimaan sen sallimissa puitteissa.
Vuoden 2009 presidentinvaalien jälkeen syntynyt vihreäksi liikkeeksi kutsuttu protestiliike ei Salehzadehin mielestä myöskään esittänyt todellista vaihtoehtoa nykyjärjestelmälle. Vuoden 2009 mielenosoitusten syynä oli ensisijaisesti se, että kaksi uudistusmielistä ehdokasta Mir-Hossein Musavi ja Mehdi Karrubi epäilivät vaalivilppiä.
Vaikka Musavi ja Karrubi eivät suinkaan pyrkineet kumoamaan koko järjestelmää, hallituksen vaihtoa ja demokratiaa kaipaavat iranilaiset lähtivät mukaan mielenosoituksiin, sillä protestiliike soi heille harvinaisen tilaisuuden osoittaa mieltä hallitusta vastaan, Salehzadeh päättelee.
Hänen mukaansa vihreä liike kuihtui kasaan, koska länsimaat eivät antaneet sille selkeää tukea.
Salehzadehin mukaan Iranin todellinen oppositio on hajallaan ja toimii pääasiassa ulkomailta käsin ja internetissä.
Hallitusta vastaan kamppailevat myös useat aseelliset ryhmät, kuten Irakissa leiriä pitävä ja Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n salaa tukema Kansan mujahedin (MEK), Iranin kurdien kapinallisliike PJAK sekä belutšien vähemmistökansan islamistinen vastarintaliike Jundallah.
Salehzadeh korostaa sitä, että 75 miljoonan asukkaan Iranissa vain noin puolet väestöstä on persialaisia ja vastaavasti noin puolet väestöstä jakautuu useisiin eri vähemmistökansoihin, kuten azereihin, kurdeihin, lureihin ja belutšeihin. Silti lain mukaan persia on maan ainoa virallinen kieli, eikä muita kieliä saa käyttää esimerkiksi kouluopetuksessa.
Turkinsukuisista azereista osa vaatiikin itsenäisen Etelä-Azerbaidzhanin perustamista. Samaan aikaan kuitenkin monet azerit ovat kiinteästi mukana Iranin valtapolitiikassa ja esimerkiksi ajatolla Khamenein kotikieli on azeri.
Lainsäädäntö syrjii monin tavoin myös muihin uskontoihin kuin šiiamuslimeihin kuuluvia.
Naisten asemasta mainitsen vain yhden Salehzadehin lukuisista esimerkeistä. Iranin korkeakouluopiskelijoista peräti 60 prosenttia on tätä nykyä naisia, mutta uuden lain mukaan naiset eivät saa opiskella ”naisten luonteelle sopimattomia aineita”, kuten energiatekniikkaa, mekaniikkaa, tietojenkäsittelyä, viestintää, oikeustiedettä, valtio-oppia tai uskontoa.
Salehzadehin Iran-tutkimuksen johtopäätökset eivät näytä perustuvan tutkimuksen muuhun sisältöön. Salehzadeh toteaa, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen läntiset voittajavallat jakoivat Lähi-idän alueet mielivaltaisesti ja ovat sen jälkeen pönkittäneet epädemokraattisia hallitsijoita päästäkseen käsiksi alueen luonnonvaroihin.
Salehzadehin mukaan ”iranilainen kevät” on kuitenkin koittamassa ja aika näyttää, kykenevätkö iranilaiset itse muuttamaan maansa hallintoa vai tarvitsevatko he siihen kansainvälistä apua.
lehti 