– Savolaisittain voisi todeta, että Sasin mielestä olisi varmaan paras, että hallituksessa olisi vain kokoomus tai hän yksin, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo. Hän ei näe, että mikään yksittäinen puolue olisi hallitustyön kannalta erityisen hankala.
Kokoomuksen ryhmyri Petteri Orpo pitää Sasin heittoa sinänsä loogisena.
– Päätöksenteko helpottuu, jos ideologinen haitari kapenee, sehän on olemassa oleva fakta, hän sanoo.
– Mutta kääntöpuoli on se, että kun eletään vaikeita aikoja, laajalla hallituspohjalla päätöksille saadaan laajempi tuki kansalaisilta.
Väärin muita kohtaan
Orpo toteaa, että hallituksen sisäisissä neuvotteluissa on ollut kovia vääntöjä.
– Meillä on ollut eniten vääntöä juuri vasemmistoliiton kanssa, välillä tuskaisiakin. Mutta kun päätökset on tehty, eduskunnassa hommat on hoidettu asiallisesti. Jotain irtiottoja on ollut, missä heijastuu ehkä se, että vasemmistoliiton ryhmässä ehkä enemmän hajontaa poliittisesti kuin muissa hallituspuolueissa. Mutta äänestyskäyttäytymisessä ei ole ollut erityistä murhetta.
Orpo sanoo välillä kaipaavansa sitä vasemmistoliittoa, joka puhuu suomalaisen työn ja teollisuuden puolesta.
– Nyt vasemmistoliitossa osa korostaa muita arvoja kuin niitä, jotka me koemme suomalaisen teollisuuden ja työntekijän eduksi, hän sanoo.
Orpo ei pidä hyvänä hallituskumppanien kannalta sitä, että yksi pähkäilee vähän väliä, ollako vai eikö olla hallituksessa.
– Välitila on väärin muita kohtaan. Jos toinen jalka on oppositiossa, se hankaloittaa hallitustyöskentelyä. Mielestäni tarvitaan selkeä päätös, että ollaanko vai ei, kannetaanko vastuuta vai ei.
Muutkin pelkäävät
Vihreiden ryhmänjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto pitäisi hyvänä lähestyä vaikeita päätöksiä asiapohjalta. Hänestä asiat kannattaisi tuoda hallituksen neuvotteluihin.
– En tiedä, auttaako tilannetta se, että etukäteen sanotaan, että me ei varmaan sitten olla hallituksessa, hän sanoo.
– Nyt asia-argumentteja ei hirveästi ole ollut.
Alanko-Kahiluoto toteaa, että Vihreillä ja vasemmistoliitolla on yhteisiä intressejä ajettavana hallituksessa.
– Toki vihreät ja monet muutkin pelkäävät 90-luvun virheitä ja sitä, että nyt säästetään vääristä paikoista. Vielä ei kuitenkaan ole tullut konkreettisia esityksiä, joista näkisi kipukohdat.
Tarvitaan
vasemmistovoimaa
Myöskään Backman ei katso hyvällä toistuvaa pähkäilyä hallituksessa olemisesta.
– Se luo epävarmuutta valmisteluun hallituksessa.
Arvioihin siitä, että SDP tarvitsee vasemmistoliiton tukipuolueekseen Backman ei yhdy.
– Hallituksessa ei ole mitään tukipuolueita. Mutta ilman muuta on – ei vain demareiden vaan koko hallituksen – näkökulmasta hyvä, että hallituksessa on useampia vasemmistopuolueita.
Hän ei usko siihenkään, että vasemmistoliiton mahdollinen lähtö vaikuttaisi jotenkin SDP:n linjaan.
– Meillä on tietysti ollut omat linjaukset riippumatta siitä, mikä on muiden puolueiden säilyminen hallituksessa, hän sanoo.
Backman arvioi, että vasemmistoliiton lähtö vaikuttaisikin hallitusta enemmän oppositioon.
– En näe, että yhden puolueen poistuminen laajasta hallituksesta vaikuttaisi hallitukseen olennaisesti, mutta kummallakin nykyiselle oppositiopuolueella tulisi todennäköisesti tarve reivata omia linjauksiaan. Se asettaisi hallitukselle lisää haastetta, koska olisi vahvempi ja monipuolisempi oppositio.
– Silti toivon, että vasemmistoliitto jatkaa hallituksessa, koska nyt on tarpeen kaikki tuki vasemmistolaiselle ei-markkinahenkiselle ajattelulle ja julkisen sektorin puolustamiselle.