Aluksi huvitti, kun Jussi Halla-aho kävi Lieksassa vaatimassa maahanmuuton kustannusten julkistamista. Perussuomalaisten ajatuspajalla on kuulemma laskuharjoitus aiheesta käynnissä. Eivätköhän he julkista tuloksensa ihan vaatimattakin.
Asialla on tietysti vakavakin puoli. ”Kustannusten laskeminen” on mitä suurimmassa määrin politiikkaa.
Keskeinen ansa liittyy ”kustannuksen” käsitteen kaksijakoisuuteen. ”Kustannus” voi nimittäin tarkoittaa kahta eri asiaa: vältettävissä olevaa kulua tai ainoastaan laskennallista summaa.
Suurin osa ihmisistä ajattelee ”kustannusta” intuitiivisesti ensimmäisessä mielessä. Tämä on sanan yleisin arkinen käyttötapa. Kun minulta varastettiin pyörä, kustannuksia tuli omavastuuosuutena 100 euroa. Tyttäreni halu jatkaa muskarissa merkitsi 150 euron kustannusta. On helppo kuvitella todellisuus, jossa nämä kustannukset jäisivät syntymättä.
Useimmiten valtiontalouden saati kansantalouden tasolla kustannukset edustavat vain laskennallista summaa. Esimerkiksi korkeakoulutus aiheuttaa julkistaloudelle vajaan kolmen miljardin kustannukset. Tai kansantalouden tasolla voidaan vaikkapa laskea, että liikalihavuus aiheuttaa noin miljardin kustannukset.
Kukaan ei kuitenkaan vakavasti ajattele, että voitaisiin valita todellisuus, jossa muut asiat ovat ennallaan, mutta tällaisia kustannuksia ei ole. Julkisen investoinnin heikentäminen rapauttaa talouden, kansantaloudellinen säästö edellyttää investointeja.
Persujen retoriikka perustuu näiden ”kustannuksen” merkitysten sotkemiseen. Maahanmuuton kustannuksista puhutaan ikään kuin ne olisivat vältettävissä olevia kuluja.
Julkilausumaton väite on, että olisi valittavissa todellisuus, jossa kaikki olisi muuten samoin kuin nyt, mutta ilman näitä kustannuksia. Totaalisen rajakontrollin lisääminen ei maksaisi mitään, maahanmuuton dynaamisia hyötyjä vastaavat tulot syntyisivät itsestään, humanitaaristen toimien lopettamisen tuottamat kansainväliset imagotappiot eivät säteilisi talouteen, ja niin edespäin.
Tässä rasistisen oikeiston ja talousliberaalin oikeiston puhetavat kohtaavat. Sosiaalitukien väärinkäyttäjiä jahtaavan oikeiston peli ”kustannusten” käsitteellä perustuu samaan temppuun: ikään kuin olisi valittavissa järjestelmä, jossa väärinkäytökset loppuvat ilman, että lisääntyvä kontrolli maksaa mitään.
”Kustannus” onkin ymmärrettävä koodisanana. Se ei tarkoita pyrkimystä julkis- tai kansantalouden kannalta edullisempaan järjestelmään. Se tarkoittaa ainoastaan tiukemman kontrollin vaatimista joillekin ihmisryhmille stigmatisoimalla heidät ”kustannusten” käsitteellä.
Vasemmistolla on tilanteessa kaksi vaihtoehtoa. Yksi vaihtoehto on osoittaa, ettei oikeiston esittämä kontrollin kasvattaminen tosiasiassa vähennä kustannuksia vaan ainoastaan lisää valvontaa ja epäluottamusta.
Vielä parempi strategia on kieltäytyä kustannuspuheesta kokonaan ja keskittyä ihmisten oikeuksiin.
Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja.
uutiskirje 
