1960-luvulla demarihallitukset päättivät laittaa Ruotsin asuntoasiat kuntoon rakentamalla miljoona uutta asuntoa. Ensin ohjelma näyttikin onnistuneelta, kun melkein kaikilla ruotsalaisilla oli keskuslämmitys ja sisävessa.
Pian kuitenkin huomattiin, että betonilähiöiden nopea pystyttäminen kaupunkien laidoille toi uusia ongelmia: Ruotsi jakautui kahtia hyviin omakotialueisiin ja keskustojen vanhoihin asuinalueisiin sekä toisaalta ongelmalähiöihin.
Tukholman lähiöissäkin vuokrataloyhtiöitä on yritetty muuttaa omistusasunnoiksi, mutta asukkaat eivät yleensä ole innostuneet siitä. He ovat pitävät vuokra-asumisesta eikä heitä kiinnosta asuntojensa muuttaminen omistusasunnoiksi.
Joka viides tukholmalainen on asuntojonossa.
Tukholman asuntotilanne on jumiutunut. Nuorten vihdoin löydettyä asunnon heidän vanhempiensa voi olla vaikea muuttaa liian isosta vuokra-asunnosta halvempaan asuntoon.
Jotkut kiinteistöyhtiöt vaativat kolmen kuukauden vuokran irtisanomisajalta, mikäli asuntoon ei muuta heti uutta vuokralaista. Asunnonvaihtajat yrittävät järjestellä ketjuja vaihdoista, etteivät he joutuisi maksamaan ylimääräistä vuokraa.
Vaikka pienistä asunnoista on huutava pula, isoihin asuntoihin epäsuosituilla alueilla ei ehkä löydy heti halukasta muuttajaa.
Eräälle pienituloiselle yksinhuoltajalle kävi näin hänen lastensa tultua aikuisiksi. Samaan aikaan kotilähiö oli tullut huonoon maineeseen jengitaistelujen edettyä aseellisten yhteenottojen tasolle.
Naisen selviytymiskeinoksi tuli alivuokralaisen ottaminen. Hän pystyy näin maksamaan ylisuuren vuokran ja asunnon tarvitsija sai katon päänsä päälle. Tilanne ei silti ole hyvä kummallekaan, vaan molemmat etsivät uutta asuntoa.
Vuokralaisyhdistyksen Minna Rahkon mukaan joka viides tukholmalainen on asuntojonossa, joko vaihtaakseen asuntoa tai saadakseen pysyvän vuokra-asunnon.
uutiskirje 
