Kehitys ja työllisyys vastakkain

Budjettiriihessä isketään jo lujaa. Erimielisyydet rahojen jaosta nousevat pintaan. Kehitysyhteistyö ja kotimaan epäkohdat on nyt asetettu vastakkain – ties monennenko kerran.

Hallitusryhmien puheenjohtajat ovat päätymässä siihen, että 200 miljoonan euron työllisyyspaketti rahoitetaan leikkauksilla muilta hallinnonaloilta. Budjettiriihen akanapölystä on kantautunut huhu, että kaksi kolmasosaa tuosta summasta, 140 miljoonaa euroa, otetaan kehitysrahoista.

Kyseessä on ehkä halpamaisin ja eniten tunteita herättävä vastakkainasettelu. Kun vastakkain asetetaan juuri kehitysyhteistyö- ja työllisyysrahat, ennakkoluulot pääsevät hurjaan laukkaan.

Kun maailman köyhät ja Suomen heikko-osaiset – joiden kasvavaan joukkoon työttömätkin hetkessä liukuvat – asetetaan vastakkain, pelataan vastenmielistä poliittista peliä.

Voidaan vain arvailla, millä tavalla toimeentuloahdinkoon joutuneita suomalaisia työttömiä ja vähäosaisia käytetään tässä kamppailussa hyväksi. Kansan syvät rivit puhuvat, mitä sieltä tilataan.

Vastakkainasettelu osoittaa, missä arvossa globaali tasa-arvo ja sitä edes hitusen edistävä kehitysyhteistyö ovat istuvan porvarihallituksen arvostuksissa.

On väärin, että ulkoministeriön kehityshankkeet joutuvat maksamaan suurimman osan työllisyysrahoista. Ministeriön menot ovat vain kaksi prosenttia valtionbudjetista.

Iloinen olen siitä, että ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) vastustaa yksipuolista kehitysvarojen lypsyä. Tällä kertaa toivon vilpittömästi, että Väyrysen mielipiteillä on painoarvoa hallituksessa.

Jos yhteensä 200 miljoonan leikkaukset jaettaisiin tasaisesti eri hallinnonaloille, yksittäinen summa puristuisi aika pieneksi.

Nyt ei kuitenkaan ole kyse pelkästä olemassa olevan budjettirahan jakamisesta vaan siitä, miten valtion varainhankintaa on viime vuosina suunniteltu ja suunnattu.

Erilaiset parempiosaisten verohelpotukset ovat niitä kohteita, joihin työllisyysrahojen voidaan sanoa uponneen.

Ne ovat sitä epätasaisen tulonjaon kasvua suosivaa politiikkaa, jota purkamalla työllisyysrahatkin löytyisivät oikeista taskuista – eivätkä köyhien maiden nälkää näkevien riisikupeista.