Martti Pihkala (1882–1966) oli Suomen ensimmäisiä ja tunnetuimpia fasisteja veljensä Lauri Pihkalan, joka tunnetaan paremmin pesäpallon kehittäjänä, tavoin. Martti Pihkala toimi ensin Lapuan liikkeessä ja sittemmin IKL:ssä. Kokoomuksen kansanedustaja hänestä tuli vuonna 1930.
Pihkala johti työnantajaliittojen vuonna 1920 perustamaa Vientirauha-yhtymää, niin sanottua Pihkalan kaartia, joka järjesti rikkurityövoimaa lakkotyömaille tarkoituksenaan järjestäytyneen työväenliikkeen murtaminen.
Vuonna 1918 julkaistussa kirjassaan Minkälainen Suomi meidän on luotava? Pihkala hahmottelee ajatuksiaan maan tulevaisuudesta ja avaa ideologiaansa. Näin dokumentoidusta aatemaailmasta on kuultavissa paljon kaikuja nykypäivässä.
Taisteluun puhtaan Suomen, valkoisen Suomen luomiseksi olemme lähteneet.Tämä poistaminen on ehdottomasti suoritettava aivan säälimättömästi.
”Taisteluun puhtaan Suomen, valkoisen Suomen luomiseksi olemme lähteneet, taisteluun kaiken saastaisen, muukalaisen, kelvottoman poistamiseksi kansamme keskuudesta…”
Näin yllyttää Pihkala lukijoita taisteluun valkoisen Suur-Suomen puolesta. Siinä taistelussa luonnollinen liittolainen olisi Pihkalan mukaan ”voimakas ja oikeamielinen” Saksa, jota verrataan suorastaan Rooman imperiumiin.
Liittolaisia hamutaan myös ”Volgan varrella asuvista heimokansoista”, joita moititaan ”alhaisesta sivistysasteesta”, mutta kiitetään ”puhtaudesta”, jonka arvellaan olevan suorastaan jumalallisen eugeniikan eräs vaihe.
”Tuntuu kuin olisi korkein kansojen kaitsija tahtonut mitä ahtaimpien aikojen, tuhatvuotisen sorron kautta karsia kaikki heikot sielut näistä kansoista, saadaksensa uutta parempaa siementä uusia parempia kansoja varten.”
Panssaroitu nyrkki
Ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa Pihkala uskoo ja toivoo sotien johtavan Saksan maailmanherruuteen. Tämän esivallan tehtävänä niin maan- kuin maailmanlaajuisestikin on muokata vääränlaisista ihmisistä väkivalloin ”lainkuuliaisia, ahkeria ja rauhallisia ihmisiä”.
”Tämän voiman, tämän panssaroidun nyrkin avulla, jota ohjaa ja tulee ohjata oikeuden ja rauhan rakkaus, toteutetaan maailman rauha, ainakin rauha tämän vanhan mantereemme kansojen keskuudessa. (–) Kansallinen hallitus tarvitsee poliisilaitoksensa, ja kansatkin tarvitsevat oman poliisinsa, maailman järjestysvallan, esivallan, joka on asetettu hyville turvaksi, mutta pahoille peloksi ja kauhistukseksi, ja joka kykenee palauttamaan oikeutta loukkaavat, niskoittelevat ja kansainvälistä rauhaa häiritsevät kansat järjestykseen.”
Pihkala ylistää eurooppalaisen kulttuurin ylivertaisuutta kaikkeen muuhun nähden ja näkee sillä olevan maailmanhistoriallisen tehtävä ensimmäisenä ”planetäärisenä” eli globaalina kulttuurina.
”Uskon, että juuri tämä eurooppalainen kulttuuri on se valittu, joka valmistaa tietä uudelle korkeammalle inhimilliselle kulttuurille, uudelle valtakunnalle, jossa pahat ja likaiset voimat ovat sidotut, jossa kaikki murhaajat ja rosvot ovat vaarattomaksi tehdyt, jossa oikeutta, totuutta, puhtautta ja kaikkien yksilöiden henkistä ja aineellista vapautta, onnea ja menestystä rakastavat ihmiset saavat voiman ja vallan hallita.”
Muruja herran pöydältä
Pihkalan mukaan tulevaisuudessa tulee olemaan ylä- ja alaluokkakansoja siinä kuin ylä- ja alaluokkaakin. Luokkaristiriitojen ylittäminen on turhaa, tärkeää on kuulua ”voittajakansoihin”.
”Voittajakansain työväellä ei ole mitään syytä lähteä hävittämään voittonsa hedelmiä. (–) Sen käsittää kyllä valistunut saksalainen työmies. Kaikesta päättäen tulee siis edelleenkin olemaan, sanokaamme, kaksi luokkaa, yläluokka paremmassa ja alaluokka heikommassa taloudellisessa asemassa.”
Yhteiskunnallinen epätasa-arvo myönnetään ja sitä ollaan valmiita korjaamaan sen verran kuin sosialismin suosion hillitsemiseksi ja ”kansanruumiin tervehdyttämiseksi” on pakko. Reformismin nähdään sopivan yhteen uudistusmielisten porvarillisten ajatusten kanssa ja maltillisten vasemmistolaisten olevan ”porvarillisen elämänkatsomuksen läpitunkemia”.
Oikeuksiaan vaativia maattomia pidetään yksinkertaisina propagandan uhreina. Sosialistin julistetaan tarkoittavan ”ikuisesti samaa kuin rosvo, murhamies, isänmaan petturi, maan kavaltaja” ja Suomen itsenäistymisen väitetään valheellisesti olevan vuoden 1918 seurausta.
Porvarillisuuden synonyymeiksi esitetään käytännöllisyys, järkiperäisyys, edistys, luonnollisuus ja suorastaan ”elävä elämä itse”. Niin ikään väitetään, että pääomien kasautuminen onkin itse asiassa köyhien etu. Suomalaisia moititaan kateudesta, joka katsotaan suorastaan rotuvirheeksi.
Suomen rikkaiden mainitaan olevan monien muiden maiden rikkaisiin verrattuna varsin vähän rikkaita. Väitetään myös, ettei ”mikään viisas hallitus” riistäisi omaa kansaansa – näin siis verisen luokkasodan vasta päätyttyä. Tulonjakoa kuvataan ryöstämiseksi ja riistämiseksi, hyväksi tavaksi kohottaa työväestön asemaa mainitaan sotiminen.
Työjuhta ja synnytyskone
”Sittenkuin olemme kukistaneet roskaväen vallan maassamme ja tuominneet kapinoitsijat ja huligaanit, on meidän kohotettava oikea, rehellinen suomalainen työmies korkeamman sivistyksen, siveellisyyden, työkunnon ja ammattitaidon asteelle sekä sitä tietä myöskin paljon korkeammalle taloudelliselle tasolle.”
Pihkalan mukaan valtion täytyy järjestelmällisesti ryhtyä kasvattamaan ”oikeaa suomalaista isänmaallista työmiestä” armeijan ja ammattikoulujen kautta. Hyvä mies on työjuhta, joka ei harrasta seksiä edes vaimonsa kanssa muuten kuin lisääntymistarkoituksessa. Nautinnoiksi saa riittää työnteko.
Ehkäisyä paheksutaan luonnonvastaiseksi ja vain kaksi lasta synnyttäneitä naisia itsekkäiksi. Tapainturmeluksen pahoitellaan edenneen niin pitkälle, että avioliittojakin solmitaan ”sitä varten, että saadaan koti, jossa on yleensä mukava olla”.
”Tästä kuusi- ja kahdeksantuhatvuotisesta nautinnonhimon, Venuksen ja Astarten palveluksesta on nyt vihdoinkin tehtävä loppu!”
Pihkala tosin myöntää, että siinä on temppu ”jollaista mikään kulttuuri maapallon päällä ei tähän saakka ole pystynyt suorittamaan”.
Terveen naisen tunnusmerkki, onni ja elämäntyö on tietysti synnyttää mahdollisimman paljon terveitä ja voimakkaita lapsia miehille, jotka ”ansaitsevat” lisääntyä ”kelvottoman aineksen” sijaan. Naisen kyvyt ovat parhaiten käytössä sopivinta siittäjää etsiessä.
Tytöt on kasvatettava äitiyteen, joka on naisen suurin oikeus ja velvollisuus. Sekä miesten että naisten uskotaan kasvatuksen tuloksena valitsevan itselleen kansallissosialistisen ihanteen mukaiset kumppanit.
Riippumaton ja valistunut eli ”sukupuoleton” nainen on kauhistus, vaikka ”kaikenlaiset suffragetit” kuvittelevat naisen pystyvän samaan kuin mies. Naisten äänioikeus on perusteltavissa vain, koska heidän katsotaan huolehtivan lasten eduista miehiä paremmin.
Irstailuanarkia ja punatauti
Rotutohtorointi saavuttaa huippunsa Puhdistusta ja jalostusta -luvussa, jossa pakkosteriloitavaksi ja pakkotyöhön valtiolle vaaditaan muun muassa seksityöläisiä. Sukua jatkamattomaksi kelpaamattomiin ihmistyyppeihin lukeutuu myös ”pitkätukkainen, levelähakeinen jätkä, törkeäsanainen ja tavoiltaan vielä törkeämpi”.
”Nämä eläintä alemmaksi vajonneet ihmislajit on kerta kaikkiaan kaikkein ensiksi poistettava niiden ihmisten kirjoista, joilla on oikeus jatkaa sukua, ja tämä poistaminen on ehdottomasti suoritettava aivan säälimättömästi.”
Seksityöstä ei siveyden nimissä tohdita kirjoittaa muuta kuin ”lienee itsestään selvää, että tällainen mätä ei voi olla vähänkään terveitä ja järkeviä ihmisiä surettamatta”. Analyysin puutteesta huolimatta kontrollointi ja rangaistukset ollaan valmiita kohdistamaan nimenomaan seksityöläisiin.
”Tätäkin ruttoa on käsiteltävä kuin ruttoa ja koleraa konsanaan. (–) Rikoslainsäädännössä on näitä sukupuolisia anarkisteja ja mätäpesiä käsiteltävä aivan uudella tavalla. Pehmeys tässäkään ei kelpaa. Viimeaikaiset kokemukset punakaarti-anarkiasta ovat meille opettaneet, että sovitteluilla lurjusten kanssa ei päästä mihinkään. (–) Irstailuanarkia on sitä lajia, ettei siihen muunlainen ’rohto’ kelpaa kuin ’punatautisellekaan’.”
Vuosina 1935–1970 Suomessa todella pakkosteriloitiin tuhansia ihmisiä, Pihkalalle ”rikkaruohoja”, näiden toimeentulon lähteen, riippuvuuden tai sairauden varjolla. Myös kiertelevä elämäntapa kelpasi syyksi – käytännössä kiertolainen oli kiertoilmaisu romanille.
Kansan ”rotupuhtauden” lisäksi oltiin huolissaan myös ideologisesta puhtaudesta. Tässä apuun huudettiin maakuntien talonpoikaa, jonka on todettu olevan valmis ”tarttumaan kivääriin ja järjestymään armeijaksi punaista roskavaltaa vastaan taistellakseen”.
Muitakin kehotetaan osallistumaan taisteluun, ”joka tahtoo käytännössä kokonaisen kansan keskuudessa toteuttaa puhdistuksen”. Sen seurauksena unelmoidaan syntyvän uuden ”ylimystön”, joka erottuu ja pysyy tiukasti erillään ”alhaisosta”.
Lopuksi vakuutetaan itse Jumalan olevan tässä puhdistuksessa Suomen kansan puolella.
uutiskirje 