Salafistit – kaulankatkojien koulukunta

Pintaa syvemmältä

Radikaali on kai ainakin tähän asti sanana yleensä herättänyt meissä myönteisiä tunteita, vaikka ei tietenkään aina. Onhan myös radikaalia oikeistolaisuutta ja radikaalia islamismia.

Tämä radikaali islamismi on yhä pahemmin alkanut herättää pakokauhua, nyt viimeksi Pariisin murhissa, mutta viime vuoden aikana ennen kaikkea Islamilainen valtio -nimeä käyttävän järjestön eli IS:n toiminnassa. Ei tiedetä, onko suoranaista yhteyttä Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen tehdyn hyökkäyksen ja IS:n välillä, mutta tämän järjestön teloituspolitiikka on hyvinkin voinut innostaa Pariisin iskuun.

IS on jopa teloittanut toista sataa ulkomaista taistelijaansa, koska he ovat halunneet palata kotimaihinsa. Yhden islamilaisen oikeusopin mukaan saa siis tappaa vääräuskoisia ja väärästä uskosta voi todistaa pelkkä halu lähteä kotiin. Tämä oikeusoppi on Hanbalin koulukunta.

Salafistit vetoavat fatwaan surmatessaan muita muslimeja.

Tämä ei siis ole mikään yleinen islamilainen oppi. Itse asiassa Hanbalin koulukuntaa seuraa ainoastaan 4 prosenttia islamilaisista. Islamilaisuuden ulkopuolella puhutaan lähinnä lahkoista eikä juuri kiinnitetä huomiota oikeusoppeihin, vaikka niilläkin on merkityksensä. Šiialaisuudessa vaikuttaa Ja’afarin koulukunta, jonka 23 prosenttia muslimeista tunnustaa. Sunnien joukossa on Hanafin koulukunta (31 prosenttia), Malikin koulukunta (25 prosenttia), Shafi’in koulukunta (16 prosenttia) sekä Hanbalin koulukunta (4 prosenttia).

Hanbalin koulukunnan perusti Ahmad ibn Hanbal Bagdadissa 800-luvulla. Hän ei hyväksynyt uskonnollisten ja yhteiskunnallisten normien edelleen kehittämistä, vaan edellytti Koraanin ja Muhammedin lausumien kirjaimellista seuraamista. Jo seuraavina vuosisatoina hänen seuraajansa usein käyttivät väkivaltaa toisia eri synneistä epäiltyjä sunneja ja kaikkia šiioja vastaan.

Samalla linjalla jatkoi saarnaaja Taqi ibn Taymiyyah 1200- ja 1300-luvuilla. Hän vaikutti Damaskoksessa ja tuli tunnetuksi muun muassa Mardinin fatwasta eli uskonnollisesta ohjekirjeestä, jossa hän oikeutti hyökkäykset nykyisin Turkin ja Syyrian rajalla sijaitsevan Mardinin kaupungin mongolivalloittajia vastaan, vaikka hekin olivat muslimeja.

Nykyäänkin monet salafistit ja muut kovan linjan islamistit vetoavat tähän fatwaan lähtiessään sotaan šaria- eli uskontoon perustuviin lakeihin siirtymiseksi islamilaisissa maissa.

Sama saarnaaja kirjoitti toisen fatwan, jonka mukaan taistelijoilla (mujahedeen) on lupa tappaa toisia muslimeja, jos he vaikeuttavat hyökkäystä vääräuskoisia vastaan. Al-Qaida vetosi tähän fatwaan tappaessaan monia irakilaisia autopommeilla ja miinoilla Yhdysvaltain vuonna 2003 alkaneen miehityksen aikana.

Sanotaan myös, että IS:n toteuttamat määräykset käsien ja päiden katkaisemisesta, tyttöjen sukuelinten silpomisesta, hautapaikkojen ja muistomerkkien tuhoamisesta ja niin edelleen, kaikki perustuvat salafistisiin oppeihin, jotka lähinnä Ibn Taymiyyah on muotoillut.

Näitä oppeja voi vielä tänä päivänä opiskella monen arabimaan kouluissa ja yliopistoissa. IS:n kalifi Abu Bakr al Baghdadi teki tämän Bagdadin yliopiston islamilaisten tieteiden tiedekunnassa.

Tästä kirjoittaa kolumnisti Shukur Khilkhal seuraamisen arvoisessa al-Monitor-verkkosivustossa. Hänen mukaansa monet islamilaiset instituutiot katsovat IS:n tekemisten perustuvan islamin hyväksyttyihin oppeihin. Poikkeuksena on Kairon Al-Azhar-yliopisto, jolla on toinen käsitys kuin salafisteilla islamilaisen ja muun maailman kehittämisestä.

Hanbalin koulukunta on vahvoilla Saudi-Arabiassa, Qatarissa ja Abu Dhabissa sekä nykyään myös jonkin verran Irakissa ja Syyriassa. Pitää kuitenkin muistaa Khilkhalin maininta tuesta, jonka se saa IS:stä, al-Qaidasta ja Muslimiveljeskunnasta. Viimeksi mainitulla on myös Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin vankka tuki.