Kymmenet miljoonat ihmiset ovat joutuneet lähtemään kotoaan ilmasto- tai sääolosuhteiden takia. Vuosisadan puoliväliin mennessä ilmastopakolaisia on varovaisimpienkin arvioiden mukaan 150 miljoonaa, mikä ylittää moninkertaisesti kaikkien nykyisten pakolaisten määrän.
Ruotsalainen Shora Esmailian on tutkinut ilmastopakolaisuutta Pakistanissa, Keniassa ja Egyptissä. Hän on myös yksi kirjoittajista äskettäin julkistetussa vasemmiston suhdetta ilmastohaasteeseen luotaavassa kirjassa The Politics of Ecosocialism.
Esmailian muistuttaa, että ilmastolla oli merkittävä osa myös Syyrian kriisin synnyssä. Siellä oli vuosina 2008–2011 pahin kuivuus vuosikymmeniin. Se pakotti 1,5 miljoonaa ihmistä muuttamaan maalta kaupunkeihin, mikä aiheutti jännitteitä yhteiskuntaan.
Fossiiliset polttoaineet ovat mahdollistaneet tuotannon siirtämisen halvimpien palkkojen perässä.
Asema pitäisi virallistaa
Nykyiset kansainväliset sopimukset eivät tunnista ilmastopakolaisuutta. Geneven sopimus vuodelta 1951 luokittelee pakolaisiksi henkilöt, jotka joutuvat jättämään kotimaansa etnisen alkuperän, uskonnon, kansallisuuden tai poliittisen kannan takia.
Ilmastopakolaiset ovat usein maansisäisiä pakolaisia, kun taas YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n luokittelun mukaiset viralliset pakolaiset ovat kotimaansa jättäneitä.
Esmailianin mukaan ilmastopakolaisten asema olisi virallistettava, koska ilman statusta heillä ei ole oikeuksia.
– Tästä ei ole kuitenkaan suuria toiveita lähiaikoina. Ilmastopakolaisuus poistettiin Australian vaatimuksesta Pariisin ilmastokokoukseen valmisteltavasta asiakirjasta.
Esmailian huomauttaa, että ilmastonmuutokset vaikutukset – kuten kuivuus tai tulvat – iskevät ensimmäiseksi kaikkein haavoittuvimpiin ihmisiin, jotka ovat kaikkein vähiten olleet ilmastonmuutosta aiheuttamassa.
Uusiutuva energia ei vie työpaikkoja
Norjalainen Andreas Ytterstad on omassa tutkimustyössään ja aktivismissaan halunnut osoittaa, ettei planeettaa ja työpaikkoja tarvitse asettaa vastakkain, toisin kuin fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan talouden puolustajat usein esittävät.
Ytterstadin mukaan esimerkiksi Norjaan olisi luotavissa satatuhatta uutta työpaikkaa uusiutuvien energialähteiden piirissä.
– Kun tajuaa ilmastonmuutoksen mittakaavan valtavuuden, ymmärtää, ettei sitä voi jättää markkinatalouden hoidettavaksi.
Uusiutuvat edistävät desentralisaatiota
Ruotsalainen Rikard Warlenius pohtii syitä siihen, miksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on ryhdytty niin hitaasti.
Warleniuksen mielestä esimerkiksi tiedonpuute ei riitä selitykseksi, vaan perimmäisiä syitä on etsittävä kapitalismin luonteesta.
Kapitalismin ”luova tuho” voisi kyllä korvata fossiilitalouden uusiutuvien taloudella; jotkut voittaisivat, jotkut häviäisivät. Mutta koska uusiutuvan energian lähteet – aurinko, vesi ja tuuli – ovat ”loputtomia”, markkinat eivät voi alkuinvestointien jälkeen tehdä uusiutuvilla voittoa kuten öljyllä tai hiilellä.
Uusiutuvat energiamuodot sitoisivat tuotannon enemmän paikkaan. Fossiiliset polttoaineet taas ovat mahdollistaneet tuotannon siirtämisen aina halvimpien palkkojen perässä.
Uusiutuva energia edistää desentralisaatiota. Tämä taas ei Warleniuksen mukaan sovi kapitalismille – tai millekään hierarkkiselle yhteiskuntamuodolle, kuten neuvostomalliselle suunnitelmataloudelle.
Warlenius toteaa Naomi Kleinia lainaten, että uusiutuva energia sopii erityisen huonosti nykyiseen uusliberalistiseen vaiheeseen, joka korostaa yhtiövaltaa, sääntelyn purkamista, julkisten palvelujen alasajoa sekä vapaakauppaa.
Kajsa Borgnäs, Teppo Eskelinen, Johanna Perkiö and Rikard Warlenius: The Politics of Ecosocialism. Routledge 2015. 212 sivua.
lehti 