Vettä jonotetaan tulvien keskellä Bangladeshissa

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

Kahden lapsen äiti Kulsum Begam, 20, viettää pari kertaa viikossa yli kolme tuntia vesijonossa kotikylässään Bangladeshissa. Aika kuluu naapurien kanssa rupatellessa, vaikka tähdellisempääkin tekemistä olisi.

Boyarshinin kylä sijaitsee Sathkiran alueella noin 300 kilometriä lounaaseen pääkaupungista Dhakasta. Vesi valuu hitaasti kylän ainoasta kraanasta, eikä jonottajia lohduta se, että ympäröivät pellot ovat varsinkin monsuunikauden jälkeen tulvien alla.

– Tulvavesi ei kelpaa juotavaksi eikä ruuanlaittoon, koska siinä on liikaa suolaa, sanoo Begam, joka seisoo jonossa kymmenien muiden naisten kanssa.

Begamin murheet eivät ole vähenemässä. Ilmastonmuutos ruoskii alavaa Bangladeshia jo nyt sekä tulvilla että kuivuudella.

”Tuo oma vetesi”

Bangladeshin 159-miljoonaisessa väestössä Boyarshinin 1 500 asukasta eivät ole huono-osaisimpia.

Kylään on sentään vedetty Aasian kehityspankin rahoittama vesijohto, joka toimii, vaikkakin kitsaasti.

Maailman suurimman mangrovemetsän, Sundarbansin, laidalla sijaitsevassa Shyamnagarissa vedestä joutuu maksamaan kalliisti. Köyhän kuukausiansio voi olla kymmenen euron luokkaa, ja siitä viidennes menee puhtaan veden kauppiaille.

– Olet tervetullut meille lounaalle, mutta tuo oma juomavetesi, sanoo alueella asuva Riysshath Gain, 65.

Bangladeshiin vuosittain iskevät trooppiset myrskyt ovat tuhonneet lukuisasti vesilähteitä.

Myrskyihin varautuminen ja niiltä suojautuminen ovat kuitenkin parantuneet. Syklonien vaatimien kuolonuhrien määrä oli 40 vuotta sitten yli satakertainen nykyiseen verrattuna.

Asukkaiden panos tärkeä

Parhaat tulokset on saatu asukkaiden aktiivisella mukanaololla, sanoo Aasian kehityspankin ympäristöasiantuntija Afrif Mohammad Faisal. Esimerkiksi sopii Chenchurin kylä lounaiselta Nairailin alueelta.

Vuoden 2012 tuhoisan myrskyn jälkeen seudun vanha kymmenen sulun patojärjestelmä uudistettiin koti- ja ulkomaisella avustusrahalla.

Asukkaiden muodostama komitea sääntelee nyt Chitrajoen juoksua.

– Kun viljelyksemme kaipaavat vettä, otamme yhteyttä komiteaan, kertoo riisinviljelijä Raiza Sultana. Komitea valvoo veden suolapitoisuutta ja sulkee portit, jos suolaa on liikaa.

– Riisintuotantomme on nelinkertaistunut, tulot ovat nousseet, ja tilanne on asukkaiden hallinnassa, kehuu vesikomitean puheenjohtaja Musheer Sulaiman.

Hänen mukaansa pato oli aiemmin valtion hoidossa ja saattoi kestää kaksi päivää ennen kuin saatiin yhteys henkilöön, jolla oli valta avata sulkuportit. Nyt komitea on palkannut vakituisen sulkujen hoitajan.