Pintaa syvemmältä
Kuinka pitkälle voi laeilla säätää maan historiaa? Tästä keskustellaan kiivaasti Ukrainassa. Unkarissa ja Puolassa on säädetty lakeja, joissa esimerkiksi kielletään kommunistien ja natsien tunnukset, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut tällaisen kiellon loukkaavan ilmaisuvapautta.
Ukrainassa on kuitenkin menty paljon pidemmälle. Laeilla tulkitaan nyt myös maan historiaa ja kielletään poikkeavat tulkinnat. Neljän lain nippu hyväksyttiin huhtikuussa 2015, mutta keskustelu laeista on jatkunut. Yleisen lehtimiesliiton toukokuisen Kiovan matkan aikana puhuttiin näistä asioista muun muassa esseisti Mykola Riabtšukin kanssa.
Suhtautuminen neuvostososialismiin ei enää ole yhtä erottava tekijä kuin aiemmin.
Tuoreessa esseessään Riabtšuk kirjoittaa historiankäsityksen ja identiteetin kahtiajaosta Ukrainassa, tähdentäen, ettei jako vastaa etnistä tai kielellistä jakoa. Kaikki ukrainaa puhuvat eivät ole korostaneet ukrainalaisuutta, kaikki venäjää puhuvat ukrainalaiset tai Ukrainan venäläiset eivät ole pitäneet neuvostoliittolaista tai venäläistä identiteettiä tärkeimpänä.
Vaikka etniset suhteet eivät ole juurikaan muuttuneet, identiteetin suhteen muutos on ollut nopea. ”Universalistien” osuus väestöstä on kasvanut selvästi, kun taas ”provinsialistien” osuus on pienentynyt.
Riabtšuk ei itse puhu ”universalisteista” tai ”provinsialisteista”, hänen käyttämiään termejä on hankala kääntää. Sen sijaan Itä-Ukrainan Harkivissa syntynyt tunnettu kielitieteilijä George Jurij Ševelov käytti juuri näitä termejä kirjoittaessaan ukrainalaisten ja venäläisten suhteista.
Ukrainan olot ja historian voi nähdä monelta kantilta, siitäkin syystä, että nykyisen Ukrainan eri osilla on niin kirjava historia. Pohjoisesta, lännestä ja idästä tulleet voimat ovat aikoinaan tunkeutuneet tälle alueelle.
Alun perin viikinkien perustama Kiev-Rus oli tuhat vuotta sitten Euroopan sivistyksen keskus. Liettualaiset ja puolalaiset tunkeutuivat Itämereltä Mustallemerelle, kun taas vuoristoukrainalaiset eli ruteenit asuttavat edelleen Karpaattien rinteitä myös Slovakian puolella.
Ukrainan rajat määriteltiin vasta ensimmäisessä maailmansodassa. Vielä sata vuotta sitten nykyisessä Ukrainassa oli lännessä Habsburgien, idässä Romanovien valta, mutta molemmat imperiumit hävisivät. Alueelle muodostettiin useita pieniä ukrainalaisia tasavaltoja ja myös aseellisia joukkoja, mutta lopulta puna-armeija ja kommunismi jäivät kentälle voitokkaina.
Näin muodostetussa Ukrainan neuvostotasavallassa ei syntynyt yhtenäistä identiteettiä. Venäjästä tuli käytännössä politiikan ja hallinnon kieli. Idässä venäjänkieliset ja -mieliset omaksuivat tämän luonnollisena lähtökohtana, lännessä aikaisemmin Puolan ja Habsburgien alaisina toimineet ukrainalaiset aktivistit iloitsivat ”heimoyhteisön” syntymisestä, mutta vieroksuivat venäjän kielen ylivaltaa.
Ukrainan erillisestä olemuksesta on kuitenkin vallinnut yksimielisyys, paitsi maan koillisrajalla. Kun joulukuussa 1990 äänestettiin Ukrainan itsenäisyydestä, 90 prosenttia äänesti sen puolesta.
Suhtautuminen neuvostososialismiin poliittisena järjestelmänä on yhä erottava tekijä, vaikka sen merkitys on vähentynyt viime vuosina. Mielipidekyselyjen kysymykseen ”Pidättekö Neuvostoliiton loppua valitettavana?” tuli enemmän kyllä- kuin ei-vastauksia aina vuoteen 2013 asti, näin varsinkin venäläisten ja venäjää puhuvien ukrainalaisten taholta.
Venäläisten enemmistö oli vielä vuonna 2015 neuvostonostalginen, vaikka tutkimusta ei enää voitu ulottaa Venäjän tai separatistien miehittämille alueille, missä tämä kanta olisi vieläkin vahvempi. Venäjää puhuvien ukrainalaisten enemmistön mielipide oli kääntynyt jo aikaisemmin. Neuvostojärjestelmän kaipuu on ollut suurempi vanhempien, köyhempien ja vähemmän koulutettujen keskuudessa.
Välimuotoja on siis paljon, täysin pelkistettyjä identiteettejä ei juuri ole, Riabtšuk toteaa. Jako Länsi- ja Itä-Ukrainaan yksinkertaistaisi myös liikaa. Selkeimmän eron universalistien ja provinsialistien välillä saa hänen mukaansa kysymällä, ovatko ukrainalaiset ja venäläiset (melkein) samaa kansaa vai ei.
Eroja löytyy tietenkin myös suhtautumisessa Ukrainan historiaan, mutta universalistinen käsitys on voittanut alaa. Esimerkiksi käsitys 1930-luvun nälänhädän poliittisesta luonteessa on levinnyt yhä laajemmalle. Lokakuussa 2015 jo 90 prosenttia etnisistä ukrainalaisista piti Stalinin luomaa nälänhätää, Holomodoria, ukrainalaisten kansanmurhana ja 59 prosenttia maan etnisistä venäläisistä oli omaksunut saman kannan.
Ukrainan suurimman kiistakysymyksen kohdalla on nähtävissä vastaava siirtyminen enemmistön käsityksissä. Länsiukrainalaiset liikkeet OUN ja UPA olivat osittain jo 1920-luvun lopusta lähtien taistelleet oman ukrainalaisen valtion puolesta. Neuvostoaikana liikkeiden maine oli erittäin kielteinen, nyt niitä pidetään myös itsenäisen Ukrainan pioneereina. Enemmän ensi kerralla.
uutiskirje 