Tuore Eduskuntavaalitutkimus 2015 osoittaa poliittisen osallistumisen jakavan ihmisiä ja eriytyvän sukupolvien kesken. Poliittisen osallistumisen eriarvoistuminen alkaa jo lapsuudenkodissa ja jatkuu aikuisiällä.
Etenkin matala koulutus- ja tulotaso johtaa usein äänestämättä jättämiseen. Poliittinen osallistuminen on myös eriytynyt. Nuori sukupolvi suosii uusia, suoraan vaikuttamiseen tähtääviä osallistumismuotoja, kuten kansalaisaloitetta ja sosiaalista mediaa.
Osallistuminen kasautuu
Tutkimuksen mukaan taloudellinen hyväosaisuus ja poliittinen aktiivisuus kulkevat käsi kädessä. Hyvin toimeentulevien, aktiivisesti äänestävien kansalaisten intressit tulevat paremmin edustetuiksi poliittisessa päätöksenteossa.
– Äänestysosallistuminen vaihtelee Suomessa vahvasti yksilön käytössä olevien resurssien mukaan. Käytössämme olleiden äänioikeusrekisteritietojen perusteella 58 prosenttia perusasteen koulutuksen saaneista äänesti 2015 vaaleissa kun vastaava luku korkeakoulutettujen joukossa oli 85 prosenttia, sanoo akatemiatutkija, yliopistonlehtori Hanna Wass Helsingin yliopistosta.
– Osallistumista tukevia resursseja on monenlaisia, mukaan lukien terveys ja sosiaaliset verkostot, mutta ne myös usein kasautuvat, Wass jatkaa.
Kansalaisaloitteelle kiitosta äänestäjiltä
Viime vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen käyntikyselynä kerätyn aineiston mukaan yli kolme neljäsosaa äänestäjistä katsoi kansalaisaloitteen parantaneen demokratian toimivuutta Suomessa. Lisäksi kolmasosa vastaajista ilmoitti allekirjoittaneensa yhden tai useamman kansalaisaloitteen.
– Edustuksellisen demokratian vakavin haaste liittyy nyt siihen, miten poliittisen osallistumisen kanavia onnistutaan laajentamaan. Suomen kaltaisen kehittyneen demokratian tulee vastata haasteeseen siten, että kansalaiset löytävät itselleen sopivimmat vaikutusmahdollisuudet. Pelkkä äänestämiseen pohjautuva edustuksellinen järjestelmä ei enää riitä, toteaa professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista.
Puheenjohtajien merkitys yliarvostettu
Eduskuntavaalitutkimus 2015 kyseenalaistaa vahvaa myyttiä puolueiden puheenjohtajien vahvasta vaikutuksesta puolueensa vaalimenestykseen. Puheenjohtajien ja heidän puolueidensa suosioita on mitattu vuodesta 2003 lähtien.
Vaalitutkimuksessa ei juuri saatu tätä käsitystä tukevia empiirisiä havaintoja. Äänestäjät tunnistavat hyvin puheenjohtajat ja katsovat puheenjohtajien merkityksen kasvaneen äänestyspäätöksen kannalta.
Uskomus puheenjohtajien merkityksestä puolueen kannatukselle on kuitenkin suuri niin politiikkojen, puolueiden kuin kansalaistenkin keskuudessa.
Epäsuositun puheenjohtajan puolue voi pärjätä
Puheenjohtajien merkityksen painottamisessa on puolueiden välillä suuria eroja. Viime vaaleissa puolueensa äänestämispäätökseen vaikuttivat puheenjohtajista omalla persoonallaan jossain määrin perussuomalaisten Timo Soini ja RKP:n Carl Haglund.
Perinteisesti puheenjohtajan merkitystä on korostettu keskustan ja perussuomalaisten piirissä, ja vähiten vihreissä.
Eduskuntavaalitutkimus 2015:ta analyysien pohjalta puheenjohtajaan kohdistuvat negatiivisetkaan arviot eivät vaikuttaisi puolueen kannatukseen. Vaikka SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne oli epäsuositumpi kuin puolueensa, tämä ei vaikuttanut puolueen kannatukseen.
Tutkimuksessa todetaan, että vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes on analyysin perusteella selkeä esimerkki puheenjohtajasta, joka on ollut puolueensa osalta suuri resurssi.
Vasemmistoliitto kuitenkin menetti kannatustaan Siimeksen aikana. Puheenjohtajan suosio ei välttämättä käännykään puolueen kannatukseksi.
Vaalitutkimuskonsortion oikeusministeriön rahoituksella tuottama kirja ”Poliittisen osallistumisen eriytyminen – Eduskuntavaalitutkimus 2015” julkaistiin Porin SuomiAreena-tapahtumassa perjantaina 15. heinäkuuta.
uutiskirje 
