Nainen, kamera, mustavalkokuvaus, selkeä yhteiskunnallinen näkökulma.
Yhdistelmän pohjalta yhdysvaltalainen Dorothea Lange (1895–1965) loi vaikuttavan tuotannon, joka kuuluu kuvajournalismin ja dokumenttivalokuvauksen sekä ylipäänsä valokuvauksen merkittävimpään perintöön.
Asiasta tekee tarkemmin selvää Dyanna Taylorin käsikirjoittama ja ohjaama American Masters -sarjan dokumentti Dorothea Lange – valon vangitsija (Dorothea Lange: Grab a Hunk of Lightning, 2014). Se kertoo olennaisen alansa mestarista ja on samalla kauniisti toteutettu muotokuva isoäidistä.
Lange aloitti uransa San Franciscossa herrasväen muotokuvaajana ja sai heti menestystä. 1930-luvun alun suuren laman keskellä hän siirtyi ulos studiosta ja kohtasi kovan todellisuuden. Kysymys oli tavallaan uudesta alusta, mistä kuvaava on hänen oma kommenttinsa: ”Vaihdoin näkökulmaa ja elämäntapaa.”
Laman vuosina Lange kohtasi tulevan puolisonsa Paul Taylorin. Tämä oli tuolloin Yhdysvaltain maatalousministeriön tutkija (myöhemmin YK:n maareformiasiantuntija), joka kiersi Kalifornian suurviljelmiä kamera tärkeänä visuaalisena muistiinpanovälineenään.
Näin myös Langelle järjestyi työtä, josta kasvoi merkittävä dokumentti. Taylorin ja Langin teos An American Exodus: A Record of Human Erosion (1939) on säilyttänyt näihin päiviin saakka painoarvonsa. Osittain vastaavaa kuvaa fiktioelokuvan puitteissa John Fordin ohjaama John Steinbeck -filmatisointi Vihan hedelmät (1940).
Tuon ajan Lange-kuvista yksi on maineeltaan ylitse muiden ja se on Siirtolaisäiti (1936). Siitä tuli nopeasti kulttikuva, josta on tehty eri yhteyksissä lukemattomia eri versioita. Langen sanoin, teos ei enää kuulu hänelle, vaan koko maailmalle.
Muuan dokumentin haastatelluista toteaa osuvasti: Lange teki yhteiskunnallista valokuvausta ennen kuin tuo käsite edes tunnettiin. Hänen taitonsa näyttää hyvinkin intiimillä yksityiskohdalla, miten esimerkiksi lama vaikutti ihmisten elämään, tulee tarkemmin eritellyksi kuvan ”Parsitut sukat” kautta.
Lange kameroineen (ja sensori kantapäillään) oli myös paikalla, kun Pearl Harborin iskun jälkimainingeissa toteutettiin 120 000 amerikanjapanilaisen internointi vankileirimäisiin olosuhteisiin. Langen viimeinen merkittävä laajempi teos on kalifornialaisesta patoprojektista kertova Laakson kuolema (1956).
Lyhyesti lopuksi: kuten ranskalaisen mestarin Henri Cartier-Bressonin töissä, myös Langen töissä mustavalkokuvaus näyttää pelkistetyn, tehokkaan ja taianomaisen mahtinsa.
Dorothea Lange – valon vangitsija. Teema sunnuntaina klo 20.00. Areena 30 pv.
uutiskirje 
