Pintaa syvemmältä
Maailmalla tapahtuu niin paljon, ettemme pysy kärryillä, emmekä huomaa tilanteiden muuttuvan. Näin on tainnut tapahtua monelle meistä Syyrian kohdalla.
Muistamme, kuinka maaliskuussa 2011 mielenosoitus Daraan kaupungissa Etelä-Syyriassa presidentti Bashar al-Assadin kovakouraista hallintoa vastaan sytytti kapinan eri puolille maata. Ehkä Syyriaankin koittaisi uusi aika: vähemmän sortoa, enemmän demokratiaa. Tässä ensimmäisessä mielenosoituksessa iskulauseina olivat ”vapaus” ja ”tämän jälkeen ei enää pelkoa”. Kolme nuorta miestä tapettiin, mutta siitä huolimatta – tai sen vuoksi – mielenosoitukset levisivät kulovalkean tavoin ja jatkuvat paikoitellen vielä tänäänkin. Nyt on kuitenkin enemmän pelkoa ja vähemmän vapautta kuin silloin.
Demokratiaa kannattavia löytyy edelleenkin Damaskoksen kahviloista, mutta ei taistelukentiltä.
Arabikevät jäi pysyväksi vain Tunisiaan, ja Syyriaan se ei päässyt ollenkaan. Hallinto tuli asemaansa puolustaessaan yhä kovakouraisemmaksi ja syntyi aseellisia taisteluja ympäri maata. Sittemmin taistelut ovat kiihtyneet, mutta muuttaneet luonnettaan.
Hallituspuoli on pysynyt samana, mutta sen vastapuoli on radikaalisti muuttunut. On toki vielä demokratiaa vaativia syyrialaisia, mutta ei niinkään taistelevissa joukoissa. Niissä heitä on pikemminkin vähemmän kuin Damaskoksessa. Suurin osa taistelijoista on nimittäin islamisteja.
Demokratiakamppailusta on tullut uskonsota. Hallitsevat alaviitit ovat, kuten heille läheiset Turkin aleviitit, lähellä šiialaisuutta, ja siten sunnien mielestä harhaoppisia. Heidän kiihkeimmät vastustajansa, jotka nykyään kulkevat nimellä Daesh, tai englanniksi Islamic State (IS) tai Isis, ovat vallanneet laajoja alueita sekä Syyriassa että Irakissa ja piinanneet yli miljoonaa ihmistä keskiaikaisella komennollaan, jossa julkisilla teloituksilla on keskeinen sija.
Yhdysvallat, joka muuten presidentti Barack Obaman aikana on kiitettävästi pyrkinyt pysymään erossa Lähi-idän politiikasta (siinä täysin onnistumatta), on kuitenkin koonnut liittoutuman Isisin hävittämiseksi maan päältä. Keskeisenä tavoitteena on nyt vapauttaa Pohjois-Irakin Mosulin alueen noin miljoonaa asukasta Isisin komennosta.
Turkki ei alussa ollut kovin innostunut Isisin vastaisesta liittoutumasta, ehkä presidentti Recep Tayyip Erdoğanin vahvoista islamistisista sympatioista johtuen, mutta nyt se olisi halunnut osallistua Mosulin operaatioon. Se ei halunnut Irakin šiiaenemmistöisten joukkojen osallistuvan alueen vapauttamiseen.
Erdoğan on viime aikoina halunnut herättää henkiin osmanien valtakunnan parlamentin viimeisen istunnon vuonna 1920 hyväksymän ”kansallisen valan”, jonka mukaan valtakuntaan kuuluisivat muun muassa Mosul, Kirkuk, Aleppo ja Thessaloniki. Toistaiseksi on jäänyt epäselväksi, mitä tällaisen valan vannominen käytännössä merkitsisi, mutta tärkeimpiin hallituslehtiin kuuluvan Yeni Şafakin päätoimittaja Ibrahim Karagül kehotti viime viikolla Turkkia toimimaan yksipuolisesti maan turvallisuuden kannalta tärkeiden alueiden valtaamiseksi Välimeren ja Iranin rajan välillä. Sitä hänen mielestään kukaan ei pystyisi estämään. Näistä alueista hän mainitsi erikseen Syyrian kurdien läntisen alueen.
Turkki ei kuitenkaan ole julkisesti vaikuttanut Syyrian sunnien aktivoimiseksi. Ruotsalaisen tutkijan Aron Lindin mukaan Syyrian konservatiiviset sunnit olivat jo pitkään ennen mielenosoitusaallon puhkeamista olleet tyytymättömiä al-Assadin ja baath-puolueen toimintaan. Kun kansalaisyhteiskuntaa ei juuri ollut, vastarinta kanavoitui uskonnolliseen radikalismiin ja sotilaalliseen toimintaan.
Näistä islamistisista järjestöistä Isisin ohella on vahvin ollut al-Nusra, joka on kehittynyt sen ja al Qaidan kansainvälisen johdon rinnalla ja niiden kanssa yhteistyössä. Nyt al-Nusra on kuitenkin muuttanut nimensä taustansa häivyttämiseksi. Kansainvälinen jihadistiverkosto, joka tuo radikaaleja taistelijoita Syyriaan (ja Turkkiin) on silti edelleen taustalla.
Pienempiä aseellisia ryhmiä on koottu Vapaan Syyrian armeija -nimiseen liittoon (englanninkielinen lyhenne FSA), joka suorittaa tilaustehtäviä esimerkiksi Turkin puolesta. FSA:n johtokin sijaitsee kätevästi Turkissa.
Muitakin aseellisia järjestöjä on, melkein kaikki islamistisia. Niitä on kuitenkin jonkin verran myös hallituksen puolella – sieltä löytyvät esimerkiksi kaikki kristilliset ryhmät. Parempi suoja löytyy niille hallituksen kuin islamistien puolelta.
Syyrian sota on nykyään taistelu ennen kaikkea šiia-islamin ja sunni-islamin välillä, sen näkee kansainvälisestikin. Syyrian hallitusta tukevat Iran ja Libanonin Hizbollah, hallituksen vastavoimia Saudi-Arabia, Qatar ja epävirallisesti Turkki.
Venäjäkin tukee al-Assadia, mutta ei uskonnollisista, vaan strategisista syistä. Demokratiaa tukevia löytyy edelleenkin Damaskoksen kahviloista, mutta ei taistelukentiltä. Vasemmistolaisiakin Syyriassa on, mutta heillä ei ole minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia.
uutiskirje 