Kun Yhdysvaltain 13 alkuperäisen osavaltion edustajat kutsuttiin vuonna 1787 koolle – kahdestatoista tuli edustajia paikalle– laatimaan maalle perustuslakia, ei presidentin valintatavasta ollut yksimielisyyttä. Edustajat olivat varakkaita valkoisia miehiä, joista monet olivat orjanomistajia.
Pennsylvanian edustaja teki esityksen suorasta kansanvaalista, mutta tämä ei sopinut etelävaltioille. Koska niissä oli vähemmän äänioikeutettuja vapaita miehiä, ne laskivat jäävänsä aina alakynteen.
Virginian James Madison esitti valitsijamiesjärjestelmää, jossa osavaltiot saisivat valitsijamiehiä koko väkilukunsa perusteella. Mukaan laskettaisiin siis myös mustat orjat, vaikka he eivät tietenkään saaneet äänestää.
Orja vastasi kolmea viidesosaa vapaasta miehestä.
Kompromissina sovittiin, että yksi orja vastaa laskennassa kolmea viidesosaa vapaasta miehestä.
Järjestelmän tuloksena tärkein orjavaltio Virginia sai huomattavan yliedustuksen, yli neljäsosan valitsijamiehistä (12 kaikkiaan 46:sta).
Vaalijärjestelmästä tuli samalla myös yksi lisäkannuste pitää kiinni orjuudesta. Koska vapautetut orjat yleensä suuntasivat pohjoiseen, vähentäisi vapauttaminen aikaa myöten etelävaltioiden painoarvoa valitsijamieskokouksessa.
Madisonia – joka itsekin oli orjanomistaja – kunnioitetaan yhä ”perustuslain isänä”. Hän toimi presidenttinä 1809–1817.
Lisätietoa asiasta esimerkiksi historiantutkija Christopher Petrellan artikkelista.
uutiskirje 
