Merkittävä osa suomalaisesta tutkimusrahoituksesta on suuntautunut politiikkaa tukevaan tutkimukseen. Monet poliitikot ja politiikkaa valmistelevat virkamiehet kokevat tästä huolimatta, ettei ainakaan yhteiskuntatieteellinen tutkimus (johon luen myös taloustieteen) juurikaan heidän työtänsä tue.
Samanaikaisesti vallalla on käsitys, että tietoa on paljon saatavilla – olemmehan jo pitkään eläneet informaatioyhteiskunnassa. Siksi ainakin joillakin tahoilla ajatellaan, että politiikka voisi tai sen pitäisi olla enemmän tutkimuksen varassa.
Tavoissa, joilla päätöksentekijät tutkimuksesta hakevat tukea, on kuitenkin roimasti kehittämisen varaa. Olisi esimerkiksi syytä varsin selkeästi tehdä ero etujärjestön asiantuntijan ja tutkijan välillä.
Vakaviin ongelmiin on vain aniharvoin hyvin yksinkertaisia ja selkeitä ratkaisuja.
Etujärjestöjen asiantuntijoilla on valtavasti alansa asiantuntemusta, mutta he ovat myös edunvalvojia. Tutkijat taas saattavat olla etäämmällä päiväkohtaisista kysymyksistä, mutta etäisyys voi tuoda uusia ja tuoreita näkökulmia.
Sekä edunvalvoja–asiantuntijoilla että (etujärjestöistä) riippumattomilla tutkijoilla on tärkeitä tehtäviä, mutta niitä ei pidä sekoittaa toisiinsa. Valitettavasti viime vuosien pyrkimys on Suomessa ollut hämärtää pikemmin kuin selkiyttää edunvalvonnan ja tutkimuksen välistä eroa.
Olisi myös ymmärrettävä, että vakaviin ongelmiin on vain aniharvoin hyvin yksinkertaisia ja selkeitä ratkaisuja. Järkevien tutkimustiedon informoimien ratkaisujen kehittäminen vaatii aikaa ja resursseja.
Asiantuntemuksen rakentaminen on pitkä prosessi. Jos päätöksenteossa oikeasti halutaan tutkimukselliseen asiantuntemukseen pohjautuvaa tietoa, on sen vaatimalle infrastruktuurille annettava riittävästi resursseja. Mikä tarkoittaa sitä, että resursseja on oltava ainakin näennäisesti liikaa.
Perusongelma nimittäin on, että uusien ja yllättävien haasteiden määritelmään kuuluu, ettei niitä osata ennakoida. Ylläpitämällä rikasta, verrattain suurta ja laajalti itseohjautuvaa tutkimuskenttää on mahdollista varmistaa, että yhteiskunnan kohdatessa uusia ongelmia löytyy tutkijoita, joilla on valmiuksia niitä tutkimuksellisella otteella pohtia.
Kirjoittaja on VATT:n ja Helsingin yliopiston yhteinen julkistalouden professori.
uutiskirje 