Jan-Erik Andersson, 1954 on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu kuvataiteilija, kuvanveistäjä, käsite-, ympäristö-, media- ja performanssitaiteilija ja tiitterä yhteiskunnallinen keskustelija.
Taiteen merkityksellisyys on Anderssonin mielestä kiistattoman tärkeää.
– Taide tuo esiin toisenlaista perspektiiviä asioihin ja maailmaan. Koristaminen, ornamentit ja taide ylipäätään ovat aina olleet tärkeitä elementtejä, joilla ihminen voi liittää itseään maailmaan. Niiden kautta myös rakennuksille annetaan ”sielu”.
Taide on myös ajattelua.
Anderssonille taide antaa mahdollisuuden luoda oman maailman, jossa hän kokee olevansa turvassa. Parhaillaan hänen näyttelynsä Urkonzert on esillä Rajatila Galleriassa Tampereella.
”Teokset ylistävät ihmiskunnan toivottomalta tuntuvaa yritystä luoda kauneutta ja tarkoitusta geometriasta ja luonnon näennäisestä kaaoksesta, maailmassa joka on täynnä epävarmuutta ja väkivaltaa”, Andersson luonnehtii näyttelyn teemoja.
Taiteilija myös mietiskelee näyttelyssä esillä olevissa teoksissa suhdettaan metrikapteeni-isäänsä ja pohtii, minkälaisia arvoja ja näkemyksiä antaa omalle pojalleen. Galleria Rajatilan näyttely Urkonzert on läpileikkaus taiteilija Jan-Erik Anderssonin ajatuksista, tunteista, kokemuksista ja teoksista.
Näyttelyn puhuttelevin teos käsittelee sukupolvelta toiselle periytyvää perisyntiä ja sitä, saako pahan kierrettä milloinkaan katkaistua.
– Tietysti toivon, että ihmiset ”saavat” teoksistani jotain. Tehdessäni julkisia töitä ajattelen toisella tavalla. Niiden kautta yritän levittää positiivista ja iloista energiaa, koska meillä on niin paljon huonoa energiaa ympärillämme.
Andersson on häpeilemättä suuri romantikko, kauneuden esiintuoja ja vaalija.
– Nykyään taiteen pitää suurelta osin olla kriittistä, mutta minua henkilökohtaisesti kiinnostaa enemmän kauneus ja ornamentiikka. Olen aika paljon tutkinut, miten näitä käsitteitä voidaan käyttää nykytaiteessa. Myös teokseni Tuli ja Sade, eli Tampereen keskustatunnelin ilmastointipiippujen taideteos, on osa sitä.
Oma talo opinnäytteenä
Andersson on kirjoittanut arkkitehtuurin ja taiteen suhteesta erittäin kriittisesti.
– Kirjoitukseni ja tutkimukseni kohdistuvat taiteellisten elementtien puuttumiseen arkkitehtuurissa. Olen myös ollut mukana yrityksissä pelastaa ornamentoituja puutaloja Turun purkamisvimmassa. Rajatila Gallerian näyttelyssä on esillä video The Destruction of Beauty missä dokumentoin erään hienon jugendtalon purkamista Turussa. Julkaisin videon ensin Youtubessä, ja se sai yli 200 000 katsojaa. Galleriassa se on installoitu taideteokseksi. Monitori joka esittää lähes fyysistä pahoinvointia ja raivoa aiheuttavaa videota on asetettu puu-ornamentille, joka oli puretun talon fasadi-osa.
Andersson väitteli kuvataiteen tohtoriksi Kuvataideakatemiassa vuonna 2008. Osaksi opinnäytettä hän suunnitteli ja rakennutti Turun Hirvensaloon kauniin, lehden muotoisen talon, Life on a Leaf. Talon idea perustuu mielikuvituksellisiin elementteihin sekä taitelijan kirjoittamiin tarinoihin.
– Myös hauska ja iloinen taide ja arkkitehtuuri voi olla kriittistä ja vaarallista. Life on a Leaf, joka on suunniteltu yhdessä SAFA arkkitehti Erkki Pitkärannan kanssa, herättää juuri näiden ominaisuuksien vuoksi närää monessa etabloituneessa arkkitehdissä. Eihän vakavasti otettava arkkitehtuuri voi olla hauskaa! Kuitenkin taloni esiteltiin komeasti professori George H. Marcuksen kirjassa Total Design – Architecture and Interiors of Iconic Modern Houses yhdessä sellaisten mestarien kuten Frank Lloyd Wrightin, le Corbusierin, Mies van der Rohen, Alvar Aallon ja Daniel Libeskindin talojen kanssa. Arkkitehtuurikenttä on erittäin tarkasti vartioitu, ja pienessä maassa kuten Suomessa se voi olla tosi tuhoisaa luovuudelle.
– Life on a Leaf taloon on luotu aivan fantastinen tilakokemus, joka täysin eroaa perusarkkitehtuurin tilakokemuksesta. Fantasia ja järki ovat talossani hyvässä yhteistyössä. Goethehan sanoi että taiteilijoiden pitää asua kauniissa ympäristössä, että he voivat itse luoda jotain kaunista. Tietysti taloni tilakokemus vaikuttaa myös töihini.
Poliittinen viha huolettaa
Jan-Erik Andersson on vasemmistoliiton puheenjohtaja ja kansanedustaja Li Anderssonin isä. Tyttären rakettimainen nousu politiikkaan yllätti isän, vaikka Li on pienestä pitäen ollut kriittisesti asioihin suhtautuva ja tiedonhaluinen tyttö.
– Hän luki valtavan määrän kirjoja kun oli pieni, joten oletin hänen pikemminkin hakeutuvan tutkijan uralle. Tosin hänellä oli jo teini-ikäisenä vahva taju oikeudenmukaisuudesta ja kiinnostus yhteiskunnasta. Li oli mukana poliittisessa toiminnassa jo kouluaikoinaan. Osuutta asiaan on varmasti myös sillä, että hänen äitinsä on toimittaja.
Ylpeyden ohella taitelija-isää huolestuttaa Lin kohdalla se väkivaltaisuus ja viha, jota monet poliitikot saavat kokea.
– Varsinkin kesällä, kun Englannissa ammuttiin nuori poliitikko Jo Cox, joka oli samantyyppinen kun Li, se herätti huolta. Myös ruotsalaisen Anna Lindhin murha on vielä tuoreesti mielessäni. Ja Suomihan on täynnä aseita! Mutta en tietenkään ajattele tätä joka hetki. Ehkä ei ole niin poliittisesti korrektia sanoa mutta ”Its better to burn out than to fade away” niin kuin Neil Young sen ilmaisee.
– Olen aina halunnut tukea lapsiani heidän toimissaan ja korostaa hyvän itsetunnon merkitystä. Tietokoneeni näytönsäästäjässä luki pitkään, että ”Li on paras”! Olen yrittänyt ottaa hänet aina huomioon tasavertaisena ihmisenä itseni kanssa ja ottanut vauvasta asti hänet mukaan taiteellisiin projekteihini. Totta kai olen myös ylpeä Lin poliittisesta urasta. Sain kyyneleet silmiini, kun hän asteli sisään presidentinlinnaan itsenäisyyspäiväjuhlissa.
Taide voi pelastaa herkän sielun
Nykyinen vallanpito, politiikka ja kulttuuripolitiikka Suomessa ei Jan-Erik Anderssonilta juuri kiitosta saa. Kunnallisvaalien lähestyessä hän toivoo, että valtuustoihin ja sittemmin kansanedustajiksi valittaisiin nykyistä enemmän kulttuurin ja taiteen tuntijoita ja puolustajia.
Hän korostaa, että taide on myös ajattelua.
– Olen vahvasti sitä mieltä, että esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa tarvitaan enemmän taiteellista ajattelua.
– Nykyään taiteella on lähinnä ornamentaalinen olemus yhteiskunnassa; se elää marginaalissa eikä sillä sinänsä ole suurta merkitystä, eikä sillä suoranaisesti muuteta mitään. Mutta, taide voi henkilökohtaisella tasolla pelastaa jonkun herkän sielun, joka ehkä sitten toimimalla inhimillisesti voi saada aikaan jotain tärkeässä maailmassa.
Jan-Erik Andersson: Urkonzert. Galleria Rajatila (Hämeenpuisto 10, Tampere) 24.1. asti.
Jan-Erik Andersson: Elämää lehdellä (Maahenki 2012).
uutiskirje 
