Viimeinen sana
Kuinka totuus löytyy jostain ääripäiden välistä? Niin, siitä paljon nykyään puhutaan, ettei ihmisten tarvitsisi kertoa kenellekään kannattavansa ihmisoikeuksia, jos eivät halua antaa itsestään kuvaa ääripäänä. Tai sitten, kuinka ääripään tunnistaa parhaiten siitä, että se uskoo tarkoituksensa pyhittävän keinot, eikä myönnä keinojensa ongelmia. Mielikuvat myyvät, eikä näin ihmisen parane antaa itsestään väärää mielikuvaa.
Sosiaalinen media on kuohunnut yli äyräiden sen jälkeen, kun poliisi antoi käskyn purkaa Rautatientorilla majaansa pitävän Suomi Ensin -leirin. Päätös oli odotettu, sillä sen jäseniä epäillään useista pahoinpitelyistä sekä ampuma-aserikoksesta ja laittomasta uhkauksesta.
Leirillä majailleet henkilöt ovat kehittyneet melkoisiksi hahmoiksi. Hahmoista tunnetuimmat lienevät Marco De Wit ja Eero Tillanen. Puuhamieheksi tituleerattu De Wit on saavuttanut porukassa jo kulttisankarin maineen, heti tietenkin Ilja Janitskinin jälkeen, josta porukka vaatii presidenttiä. He kantavat ylpeinä kylttejä, joissa lukee “Je Suis Ilja”. Suomi Ensin -kielellä lausuttuna “Jee-sus-Ilja”.
Hahmo-Tillanen kapinoi järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan Pride-juhlan aikaan omalla tyylillään ja poliisi pidätti hänet turvallisuusuhkana. Tillasella kun oli mukanaan muovipussillinen ulostetta mielenosoitustarkoituksiin siltä varalta, että kapina Suomen puolesta viimein kunnolla alkaisi. Isot miehet, mutta ala-asteikäisten kakkaleikit.
Kuitenkin jopa tolkun ihmisten olisi syytä ottaa kakkaleikkejä leikkivät rasistiset ja muiden kuin omien ihmisoikeuksia kunnioittamattomat hahmot tosissaan. Ampuma-aserikosten, pahoinpitelyjen, rasismin ja ihmisoikeuksien mitätöinnin kanssa ei ole leikkiminen. Jos tolkun ihminen haluaa antaa itsestään kuvan järkevänä, silloin hänellä luultavasti riittäisi myös pokkaa sanoa se ääneen.
Suomi Ensin -liike suunnitteli mielenosoitusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -marssia vastaan. Onneksemme tämä kutistui ulostefarssiksi, jonka poliisi torppasi jo hyvissä ajoin ennen kuin pussillinen olisi osunut yhteenkään tuulettimeen.
Helsinki Pride kokosi noin 35 000 ihmistä marssimaan yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta, eikä tunnelmassa ollut sijaa pelolle.
Historia muistaa myös toisin, kun Prideä vastaan tehtiin kesällä 2010 isku, jossa käytettiin savupommeja, kyynelkaasua ja pippurikaasua. Iskussa vahingoittui 88 ihmistä, joista nuorin oli yksivuotias. Iskusta tuomituilla on yhteyksiä kansallissosialistista vallankumousta ajavaan Pohjoismaiseen Vastarintaliikkeeseen, joka on kaavaillut iskuja muuallakin. Totuus on, että pohja tällaiselle toimelle luodaan maltillisella rasismin ja ihmisoikeusrikkomukset hiljaa hyväksyvällä tolkullisella nyökyttelyllä.
Vaikka harvat toimivat aatteensa edessä, mutta tolkun massojen hiljaisuus ruokkii satojen tuhansien rasismin ja syrjinnän puoleen kumartavien ihmisten aatemaailmaa, ja näin antaa laajemman hyväksyntänsä myös ääriaineksen toiminnalle.
Joko nyt tolkun ihmisetkin voisivat myöntää edes sen, että kansallissankareiden keinot ja heidän edistämänsä aatemaailma ovat julkisesti noloa ja mennyttä alkukantaista maailmaa, johon ei ole syytä palata? Joko nyt tolkulliset voisivat ottaa järjen käteensä ja sanoa ei näin, emme kannata tällaista taantumusta, ennen kuin uloste lentää ja syyllisiä etsitään jälkiviisastelun markkinoilta.
uutiskirje 
