Kuusi suurinta puoluetta teettää säännöllisesti puoluebarometrin, jonka tuloksia ne eivät itse julkista, mutta tulokset vuodetaan lehtien käyttöön. Uusimman barometrin tuloksista kertoo muun muassa Helsingin Sanomien Marko Junkkari tiistaina.
Ne vahvistavat sen, että vasemmistoliitolla on taas kerran puheenjohtaja, joka on selvästi suositumpi kuin puolueensa. Näin on ollut ilmeisesti SKDL:n Kalevi Kivistön ajoista lähtien.
Li Andersson on jo aiemmin tiistaina äänestetty vuoden suomenruotsalaiseksi ja Iltalehden teettämässä kyselyssä hän oli kolmanneksi suosituin pääministeriehdokas.
Lokakuussa tehdyssä puoluebarometrissä tulee lisää suitsutusta: Andersson on puoluejohtajista kolmanneksi vetovoimaisin 14 prosentilla. Hänen edellään olivat kokoomuksen Petteri Orpo, jonka prosentit olivat 24 ja vihreiden Touko Aalto 15 prosentilla – siis juuri ja juuri Anderssonin edellä, vaikka viime gallupeissa vihreät ovat viitisen prosenttiyksikköä suurempi kuin vasemmistoliitto.
Rinne on riippakivi demareille
Barometri on karua luettavaa pääministeri Juha Sipilälle ja etenkin SDP:n Antti Rinteelle. Sipilän vetovoima on romahtanut syksyn 2015 lukemasta, joka oli 29 prosenttia 12:een. Pääministeri, Suomen vaikutusvaltaisin mies, on vähemmän vetovoimainen kuin kolmanneksi suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja.
Antti Rinnettä vetovoimaisena pitää vain neljä prosenttia vastaajista.
Puheenjohtajan suoriutuminen ei kuitenkaan välttämättä heijastu puolueen kannatukseen. Kannatuspotentiaali on suurin vihreillä, kokoomuksella ja Rinteestä huolimatta SDP:llä.
Tutkimusta voi tulkita niin, että suurin este SDP:lle nousta kokoomuksen haastajaksi seuraavissa vaaleissa on juuri Antti Rinne.
Totinen vasemmistoliitto
Mutta mikä selittää sen, että vasemmistoliiton kannatuskäyrä näyttää hieman mutkia suoristaen tasaista viivaa Anderssonista huolimatta? Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa hän nimitti itseään asiapentiksi ja mietti, onko vasemmistoliitto onnistunut olemaan sinut tunteiden kanssa.
– Yleensä sellaiset puolueet, jotka onnistuvat kanavoimaan tunteita, ovat menestyneet hyvin. Oli se sitten muutoshalu tai vihaisuus tai onni, iloisuus ja tulevaisuudenusko. Me ollaan puhuttu paljon euroista, kun muut on puhuneet arvoista. Ollaan unohdettu kertoa, minkälaista yhteiskuntaa me halutaan ja kenen puolella me ollaan.
Elokuussa Andersson mietti samaa Kansan Uutisissa:
– Puhumme lukujen tasolla pikkutarkastikin siitä, miten haluamme lisätä taloudellista tasa-arvoa. Vihreät kertovat enemmän arvopuhetasolla, millaista politiikkaa he haluavat tehdä. Ehkä se on ollut helpompi keino saada näkyvyyttä ja kannatusta.
Vasemmistoliitossa siis tiedostetaan, että se on totinen torvensoittaja, joka on aina huolissaan jostain ja sen huolensa puolue osaa perustella latomalla tiskiin kymmeniä akateemisia tutkimuksia. Tässä ajassa asiatiedolla on kuitenkin kysyntää vain hyvin rajallisesti. Ilman tunnetta ja hyviä tarinoita sitäkään vähää ei jaksa kuunnella.
lehti 