Emeritusprofessori Vesa Kanniainen esitti Helsingin Sanomissa huhtikuussa, että kokonaisveroasteen perusteella voidaan päätellä, että kaikki jotka maksavat tuloistaan alle 44 prosenttia veroa ovat nettohyötyjiä.
Jos puhuttaisiin nettosaajista eikä nettohyötyjistä tällainen laskelma olisi perustellumpi. Saaja viittaa henkilöön, joka saa rahassa mitattavissa olevan avustuksen tai palvelun. Tällainen on esimerkiksi lapsilisä tai koulunkäynti, jonka kustannus oppilasta kohden voidaan kutakuinkin laskea.
Hyöty sen sijaan viittaa siihen hyvinvoinnin tason lisäykseen, joka palvelun saamisesta seuraa. Palvelun tuottamisen kustannus ja sen aiheuttama hyöty eivät tietenkään ole sama asia. Jos olen hukkumaisillani, joku voi pelastaa henkeni nakkaamalla minulle pelastusrenkaan. Tämän palvelun tuottamisen kustannus oli hyvin vähäinen sen tuottamaan hyötyyn nähden. Heittäjältä kului muutama minuutti, minulta pelastui koko loppuelämä. Tällaisia julkiset palvelut parhaimmillaan ovat: pienillä kustannuksilla tuotetaan suuria hyötyjä. Lapsena käymästään koulusta ihminen hyötyy läpi elämänsä.
Julkinen valta tuottaa julkishyödykkeet kuten maanpuolustuksen, oikeuslaitoksen, yleisen järjestyksen, liikenneverkot, koululaitoksen ja uutta tietoa tuottavan tutkimuksen. Nämä julkishyödykkeet ovat ilmaiseksi kaikkien ihmisten ja yritysten käytettävissä.
Tällaiset palvelut ovat välttämätön edellytys paitsi ihmisten elämälle myös työnteolle ja yritysten toiminnalle. Menemme töihin valtion ylläpitämää tietä pitkin, valtio turvaa fyysisen turvallisuutemme, hanasta tulee julkisen vallan tuottamaa puhdasta vettä, valtion rakennusmääräykset osaltaan takaavat sen, että rakennukset eivät sorru niskaamme, puhumme kieltä, jota osaltaan ylläpitävät valtion kulttuurilaitokset jne.
Nämä ja monet muut hyödyt siirtyvät panoksina työmme tuloksiin ja yritysten voittoihin. Nämä panokset eivät ole yhtä selvästi havaittavissa ja laskettavissa kuin verot mutta ne ovat yhtä todellisia. Niiden vuoksi ihmisten työtulot ja yritysten voitot ovat osittain julkisen vallan tuottamia.
Mitä laajempi liiketoiminta, sitä suuremmat hyödyt
Toistuvasti annetaan ymmärtää, että valtiosta hyötyisivät eniten ne, jotka saavat tulonsiirtoja tai käyttävät terveys- tai sosiaalipalveluja. Tällaiset hyödyt ovat kuitenkin vähäisiä verrattuna niihin hyötyihin, jotka valtion tuottamasta toimintaympäristöstä koituvat liiketoimintaa harjoittaville. Mitä laajempi liiketoiminta, sitä suuremmat hyödyt.
Erityisesti on huomattava, että kaikki omaisuustulot ovat valtion tuottamia siinä mielessä, että valtio ylläpitää yksityisomistusta oikeuslaitoksen kautta.
Voidaan myös kysyä, esimerkiksi, hyötyykö valtion takaamasta omaisuuden suojasta yhtä paljon se, jonka koko omaisuus mahtuu vuokrayksiöön kuin se, jonka moninaisia omistuksia hallinnoimaan tarvitaan palkattuja omaisuudenhoitajia ja juristeja? Oikeuslaitoksen valtiolle aiheuttamat menot ovat suhteellisen pienet mutta se on välttämätön edellytys kaikelle yksityisen sektorin toiminnalle.
Olemme kaikki nettohyötyjiä
Veroaste mittaa valtion aiheuttamia kustannuksia. Ajatuksessa, että veroasteesta voitaisiin suoraan lukea valtion tuottama hyöty, on sekin ongelma, että sen mukaan valtio ei tuottaisi mitään. Valtion toiminta vain siirtäisi toisaalla syntynyttä arvoa paikasta toiseen.
Miten valtion tuottamaa hyötyä sitten voitaisiin mitata? Voitaisiin verrata nykyistä asiantilaa tilaan, jossa ei ole lainkaan valtiota. Tällainen tila olisi Locken ja Hobbesin kuvaama luonnontila, jossa elämä olisi jälkimmäisen mukaan ”yksinäinen, kurja, häijy, raaka ja lyhyt”. Tästä ajatuskokeesta emme saa mitään määrällistä mittaa julkisen vallan hyödyllisyydelle. Käytännöllisenä kokeena emme halua tehdä sitä.
Henkilö voi olla nettomaksaja suhteessaan valtioon, jos otetaan huomioon vain suoraan häneen kohdistuvat verot ja edut. Jos sen sijaan otetaan huomioon kaikki julkisen sektorin vaikutukset, olemme kaikki nettohyötyjiä.
Presidentti Kennedy aikoinaan sanoi, että älä kysy mitä maasi voi tehdä hyväksesi, vaan kysy, mitä sinä voit tehdä maasi hyväksi. Hän ei varmaankaan tarkoittanut nettohyväksitekemistä, eli hyväksitekemistä, mistä saatavat on vähennetty.
Kirjoittaja on valtiotieteiden lisensiaatti. Hän on opettanut filosofiaa useita vuosia Helsingin yliopistossa, erikoisalanaan yhteiskuntatieteiden metodologia. Tällä palstalla hän tarkastelee taloustieteen peruskäsitteitä ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä
lehti 