Valinnanvapaus eriarvoistaa potilaiden hoitoa – lasku lankeaa viime kädessä potilaalle itselleen

Pääministeri Juha Sipilän hallituskausi on jo historiaa, kun vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä on siirtynyt maakunnille. Uudet maakuntapoliitikot, eduskunta ja hallitus ovat vallassa, kun Sipilän hallituksen suurin yksittäinen luomus eli sote-uudistus käynnistyy maakunnissa vuoden 2020 alussa.

Sen jälkeen nähdään, miten oikeassa ovat ne yli 700 soten valinnanvapaudesta lausuneet asiantuntijat ja toimijat, joista suuri osa suhtautuu kriittisesti sote-uudistuksen keskeisten tavoitteiden toteutumiseen.

Kriitikkojen mielestä palvelujen saatavuus saattaa jopa heiketä, potilaiden palveluketjut sirpaloituvat ja kustannukset kasvavat. Kaikki sote-uudistuksen keskeiset tavoitteet ovat vesittymässä.

Laskun tästä maksavat potilaat, joiden hoidon saanti takkuilee etenkin siirtymävaiheessa. Lähes puolet lausunnon antajista on sitä mieltä, että palveluja ei kyetä turvaamaan siirtymävaiheessa.

Tulevaisuudessa terveyserot kasvavat päinvastoin kuin tavoitellaan. Asiakasmaksut nousevat hyvin todennäköisesti ”jopa merkittävästi”, toteaa moni lausunnonantaja. Rahaa kerätään maakunnille kasvaviin sote-kustannuksiin, joista osa syntyy uudistuksesta.

Monisairas potilas kohtaa eniten esteitä

Vahvat, osaavat ja koulutetut potilaat pärjäävät. Vaikeaselkoinen valinnanvapausmalli suosii vahvoja heikkojen kustannuksella, sillä palvelut hajautuvat maakuntien liikelaitoksen ja suurten yksityisten yritysten sote-asemille.

Valinnanvapaus uhkaa eniten vanhusten ja vammaisten hoidon sujuvuutta. Heille on tulossa hoitovalikkoon asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetti.

Periaatteessa nämä vahvistavat itsemääräämisoikeutta, mutta toimintakyky ja terveydentila vaikeuttavat valintojen tekemistä.

Helposti palvelujen valinta tapahtuu muiden ehdoilla, joko terveydenhuollon tai omaisten toimesta. Henkilökohtaiseen budjettiin tulisikin edetä vaiheittain kokeilujen kautta.

Myös päihde- ja mielenterveyspotilaat ovat kovilla ja yhdenvertainen palvelujen saanti uhkaa jäädä toteutumatta. Maahanmuuttajien yhdenvertaisten palvelujen saannin esteenä on kielimuuri.

Hoitoketjut hukassa

Järjestelmä on monimutkainen ja vaikeasti hahmotettava monia palveluja saaville. Maakunta on järjestäjänä aina lopullisessa vastuussa asukkaidensa palveluista.

Tästä huolimatta lakiluonnos ei kerro selkeästi, mikä taho loppujen lopuksi vastaa potilaan palvelujen yhteensovittamisesta hoitoketjuksi.

Erityisiä ja monia palveluja tarvitsevien potilaiden yhdenvertaisten palvelujen saanti voidaan turvata vain lisäämällä isosti neuvontaa, ohjausta ja viestintää.

Sosiaalitoimen asiakkaita taas hämää se, että sote-keskuksissa on jopa nykyistä vähemmän mielenterveys- ja päihdepalveluja kuin nykyisillä terveysasemilla.

Puute suoran valinnan palveluissa on ”merkittävä ongelma palvelujen yhteensovittamisen kannalta”. Näillä ryhmillä on erityinen riski päätyä paljon palveluja käyttäviksi asiakkaiksi, jolloin palvelujen ohjaus vaikeutuu entisestään.

Asiakasseteleitä pidetään hyvänä ratkaisuna psykoterapiassa, mutta hoidon pelätään painottuvan lyhyisiin hoitojaksoihin ja potilaan tipahtavan hoidosta terapeutin löytämisen vaikeuden vuoksi.

Potilaiden yhdenvertaisuus höttöpuhetta

Valinnanvapauteen tuleva maakunnan hallintohäkkyrä uhkaa jäädä voimattomaksi potilaiden ohjauksessa. Maakunnat imevät sote-alan asiantuntijoita ja rakentavat byrokratian, mutta silti potilaita uhkaa maakuntien sote-osaamattomuus.

Lisäksi valtio häslää maakuntien tontilla: rahoitus on valtion taskussa ja se voi puuttua myös investointeihin ja määritellä muutoinkin toimintaa valtakunnallisesti alueiden erityispiirteitä huomioimatta.

Potilaiden tietojen kulun ja siten hoidon kannalta elintärkeää ICT-järjestelmää rakennetaan valtiovetoisesti. Suuri osa lausujista pelkääkin, että heikko potilastiedonkulku kampittaa valinnanvapautta ja asettaa esteitä hoidolle.

Alueellisesti yhdenvertaisuus valinnanvapaudessa ei toteudu. Pienissä kunnissa ja syrjäseuduilla palvelut keskittyvät lähimpiin keskuksiin nykyistä enemmän. Välimatkat hoitoon pidentyvät.

Suurten kuntien asukkailla on muita suurempi valinnanvapaus. Täyttääkö tämä yhdenvertaisuuden vaatimuksen? Ei täytä. Lääkkeeksi hahmotellaan asiantuntijalausunnoissa liikkuvien palvelujen lisäämistä.

Heikkojen toimintavaltuuksien sijaan valtaa maakunnille

Maakunnalla on vaikeuksia järjestää palvelut kustannustehokkaasti. Yli puolet lausujista oli tätä mieltä. Valinnanvapausmalli rajoittaa maakuntien oikeutta järjestää palveluja parhaaksi katsomallaan tavalla.

Tämä saattaa johtaa potilaiden alihoitamiseen. Priorisoidaan hoidossa, jotta kustannukset pysyvät valtion linjaamissa rajoissa.

Lausujat ovat tyytyväisiä kapitaatioperiaatteeseen eli maakunnat maksavat väestön pääluvun mukaan palvelujen tuottajille hoidosta. Riskejäkin on: potilaita alihoidetaan ja asiakkaita valitaan kermankuorinnan maksimoimiseksi.

Hallitus rajasi joulukuussa erikoissairaanhoidon asiakassetelin piiristä. Maakunnat joutuvat antamaan asiakassetelin, mikäli ne eivät pysty järjestämään palveluja.

Vastaavaa väljyyttä perätään myös muiden palvelujen järjestämiseen. Maakunnissa on rakennettu jo usean vuoden ajan erilaisia tapoja järjestää palveluja. Maakunnat ovat edenneet eritahtisesti. Nyt pelätään, että hyvätkin käytännöt heitetään yli laidan. Meri-Lapissa maakunnalliset tarpeet sementoitiin ulkoistamalla sote-palveluja ja sairaalat Mehiläiselle.

Maakunnan liikelaitokset toimivat kilpailluilla markkinoilla yksityisiä bisnesyrityksiä heikommassa asemassa muun muassa siksi, että niitä rajoittaa hankintalainsäädäntö. Ne vastaavat myös viime kädessä kalliiden potilaiden hoidosta.