Sote-uudistus muistuttaa H.C. Andersenin Keisarin uudet vaatteet -satua. Sillä on myös yhtäläisyyksiä vuoden 1899 helmikuun manifestin kanssa.
Keisari rakastaa uusia vaatteita (markkinavoimia) enemmän kuin alamaisiaan. Hän lupaa kultaa ja jalokiviä räätälille, joka tekisi hänelle tulevaa suurta juhlaa varten maailman hienoimmat ja kauneimmat vaatteet.
Tällaista mestariräätäliä (asiantuntijadosentit) ei löydy koko valtakunnasta, kunnes hovinarri tuo keisarin luokse kaksi tuntematonta miestä (sijoittajia). He lupaavat ommella keisarille näkymättömistä kultalangoista puvun, joka olisi niin ihmeellinen, että vain viisaat voisivat sen nähdä. Tyhmät eivät näkisi mitään.
Keisari aprikoi, että mikäli hänen ministerinsä eivät näe hänen uusia vaatteitaan, he eivät ole tarpeeksi viisaita tehtäviinsä. Keisarin käydessä ministeriensä kanssa katsomassa kankaankudonnan edistymistä, huijarit ovat kehräävinään lankaa vaikka rukki on aivan tyhjä:
”Voi miten kaunista!”, ministerit huudahtavat.
Keisari antaa joka päivä huijareille kultaa ja jalokiviä (huikeita konsulttipalkkioita).
Helmikuun manifestin mukaan Suomen valtioelimet eivät voineet yksin säätää yleisvaltakunnallisiksi luokiteltuja lakeja, joissa etualalla oli valtakunnan etu. Siksi oli luotava uusi järjestelmä, jossa valtakunnan etuja koskevat lait säädettäisiin eri järjestyksessä kuin Suomen perustuslaki määräsi. Sote-uudistuksessa valtakunnan etu on korvautunut ylikansallisten yritysten ja sijoittajien edulla.
Työntäessään manifestia salkkuunsa, oli kenraalikuvernööri Bobrikov tokaissut:
”Nyt olen sitonut suomalaiset koirat niin, ettei pirukaan päästä heitä irti!”
Timo Soini haukkui 22.2.2012 Ylen A-studiossa Olli Rehnin Brysselin Bobrikoviksi, joka kertoi, miten Suomessa piti elää:
”Kyllä Mikkelin miehestä on tullut Brysselin Bobrikov”, Soini totesi.
Nyt Soini itse joukkoineen seisoo Bobrikovina myymässä pilkkahintaan Suomen itsenäisyyden ajan arvokkaimmat saavutukset ulkomaisille sijoituskeinottelijoille.
Juhlapäivän aamuna huijarit ovat sovittavinaan keisarille tekemiään vaatteita, sitovat vyön ja laittavat viitan keisarin harteille. ”Kuinka komealta te näytättekään”, keisarin ministerit huudahtavat.
”Erinomaista, nyt juhla voi alkaa”, keisari sanoo.
Keisarin asettuessa ministeriensä kanssa paikoilleen juhlakulkueessa, huijarit ja hovinarri täyttävät taskunsa keisarin antamilla aarteilla ja juoksevat pois kaupungista (veroparatiisit).
Väkijoukko (yleinen mielipide) kadun varsilla ei näe vaatteita, mutta kaikki nyökyttelevät hyväksyvästi, sillä kukaan ei halua näyttää tyhmyyttään keisarille.
Pieni poika astuu väkijoukosta esille huutaen: ”Keisarilla ei ole vaatteita.”
Pojan isä toppuuttelee, että älkää välittäkö poikani puheista. Monet ihmiset kuitenkin kuulivat, mitä poika sanoi ja alkavat kuiskutella keskenään.
Lopulta kaikki myöntävät, että keisarilla ei ole päällään rihmankiertämää. Lopulta keisarikin tajuaa pojan huudon olevan totta ja ymmärtää, että vaatteet (sijoittajien edut) eivät olekaan tärkeintä maailmassa.
Juha Drufva
Tampere
uutiskirje 
