Lappiinsa palannut Kari Väänänen (s. 1954) on ohjannut mielikirjastaan Veikko Huovisen (1927–2009) Havukka-ahon ajattelijasta (WSOY 1952) komean elokuvan.
– Se on elokuva suomalaisuudesta. Siitä ja sieltä mistä me ollaan tultu.
Väänänen sanoo lukeneensa Havukka-ahon ajattelijan ensimmäisen kerran jo yhdeksän vuotiaana. Lukukertoja on kuulemma takana jo viitisenkymmentä. Koko ajan ymmärrys Huovisen mestariteoksesta on syventynyt.
Tämä Huovisen ensimmäinen romaani kertoo itseoppineesta Kainuun metsissä elävästä metsätyömies Konsta Pylkkäsestä.
Filosofointiin taipuvainen käytännön mies pysäyttää tämänpäivänkin ihmisen viisailla ajatuksillaan maailmasta ja elämän syvimmästä olemuksesta.
Vähintään kaksikymmentä vuotta Väänänen on haaveillut Havukka-ahon ajattelijan elokuvaksi tekemisestä.
Väänäsen puheita elokuvasta ei kuitenkaan ole otettu todesta. Aihetta ei ole pidetty hyvänä, kannattavana.
– En sitten halunnut pilata elämääni takertumalla siihen ja ajattelin, että haaveeksi jää. Kunnes Marko Röhrin ja Ilkka Matilan tuotantoyhtiö ottikin puheista kiinni.
Huovinen mukana taustalla
Väänänen piti alusta asti tärkeänä, että kirjailija itse on mukana tekotiimissä.
Lämpimästi naureskellen Väänänen kertoo, että Huovinen oli varsin erikoinen kommentoija. Neuvoja tai korjausehdotuksia ei tullut koskaan suoraan.
Silti Väänänen kantoi kerta toisensa jälkeen aina uuden käsikirjoitusversion Huovisen nähtäväksi.
– Veikko oli sellainen ovela keskustelija. Me ei koskaan puhuttu käsikirjoituksesta suoraan. Juteltiin niitä näitä pöydän ääressä. Mutta siinä piti olla hiton tarkkana, kun siellä saattoi sivulauseessa tulla pieni vihje.
Konstan esittämistä viisauden lajeista Huovinen oli kaartelun jälkeen sanonut suoraan, että ”nehän on siellä kirjassa, mutta oliko ne tuossa käsikirjoituksessa”.
– Heti huomasin, että voi helvetti, minähän olen ne unohtanut kokonaan. Vihjeillä hän ohjasi sitä, että tukki pysyy oikeassa uomassa.
Väänänen puhuu tyytyväisenä, että hänen ja Huovisen ystävyys syveni koko ajan käsikirjoitusta paranneltaessa.
– Viimeiseen versioon hän oli erittäin tyytyväinen. Sovimme, että katsomme yhdessä kaksistaan elokuvan heti, kun se valmistuu. Ja juomme samalla pullon viskiä. Veikko oli jo aika heikkona.
Huovinen kuoli 4. lokakuuta, kaksi päivää ennen kuin elokuvan teatteriversio valmistui.
– Harmittaa hirveästi vieläkin. Onneksi Veikko ehti käydä kuvauspaikalla Lentualla aiemmin syksyllä. Kohotimme siellä maljan hyvälle yhteistyölle.
Ajatus ei suostu piikkilankaleirille
Väänänen pitää Konstan – siis aika pitkälle Huovisen itsensä – elämänviisauksia vakavasti otettavina. Siksi hän sanoo, että hauskuudestaan ja komeista luontokuvistaan huolimatta Havukka-ahon ajattelija on vakava elokuva.
– Muttei tosikkomainen.
Väänänen puhuu siitä, miten metsäläinen suomalainen osaa nauraa itselleen silloinkin, kun puhuu elämänsä tärkeimmistä asioista.
– Eivät kaikki kansat osaa nauraa itselleen. Menepä ranskalaisille heittämään huumoria ranskalaisista niin eipä paljon naurata. Samoin käy englantilaisten ja amerikkalaisten kanssa.
– Syrjäseudut on toinen juttu. Olen aina tullut toimeen esimerkiksi islantilaisten kanssa. Portugalilaiset kuuluvat Euroopan reunamilta myös tähän porukkaan. Puolalaisissakin on aika kummallista itse-ironiaa.
Väänänen harmittelee, että niin sanotut kirjalliset piirit ovat yrittäneet karsinoida Huovisen Pylkkäsensä tavoin harmittomaksi Kainuun korpien humoristiksi.
– Huovista on arvostettu liian vähän humanistina. Hänellä on kuitenkin ollut aina erittäin vahva humanistinen sanoma.
Huovinen on Väänäsen mukaan ankara kansanomainen pasifisti. Huovisen pasifismi ei ole teoreettista pitkien sanojen veivausta vaan syvällistä ihmisyyden pohtimista.
– Sodan mielettömyyttähän Huovinen ei hyväksy. Hän suorastaan pilkkaa sitä.
Yhteisymmärryksessä Huovisen kanssa Väänäsen elokuva päättyy kuviin ja sanoihin: ”Ajatus elää eikä suostu piikkilankaleirille”.
uutiskirje 
