Raha on mielenkiintoinen väline. Välillä sitä ei ole laittaa mihinkään ja välillä sitä riittää mihin vain. Tämän olen havainnut, kun olen seurannut viimeaikaista poliittista keskustelua.
Puhumme paljon ikäihmisten hoitajamitoituksen nostamisesta edes kohtuulliselle tasolle, joka maksaisi arvioiden mukaan noin 200–250 miljoonaa euroa vuodessa. Paljon on puhuttu myös tehdyistä leikkauksista perusturvaan ja koulutukseen, joita hallitus on perustellut valtiontalouden heikolla tilalla. Samaan aikaan keskustelemme tehdyistä ja tulevista miljardiluokan veronkevennyksistä sekä puolustusmenojen tuntuvasta kasvattamisesta hävittäjähankinnoilla.
Suunnitellut 64 hävittäjää maksavat arvioiden mukaan noin kymmenen miljardia euroa, ja koko niiden elinkaari mukaan lukien kustannukset ovat jopa kolmekymmentä miljardia euroa. Sininen tulevaisuus on esittänyt hävittäjien määrän nostamista jopa sataan, jolloin kustannukset olisivat huomattavasti suuremmat. Kokoomus puolestaan jatkaisi verotuksen keventämistä tulevalla eduskuntakaudella, eittämättä hyvätuloisia suosien.
”Ylisuuriin veronkevennyksiin tulevalla eduskuntavaalikaudella ei ole varaa.”
Samaan aikaan kun puolueet esittävät omia tavoitteitaan, ovat valtiovarainministeriön virkamiehet antaneet omat madonlukunsa. Ministeriön mukaan kestävyysvajetta on kurottava umpeen seuraavalla eduskuntakaudella noin kahdella miljardilla joko menoja karsimalla tai veroja nostamalla. Tämä ei yllättänyt, sillä en ole ikinä nähnyt tilannetta, jolloin tältä taholta ei olisi esitetty vastaavia vaatimuksia. Onko todella näin, että keskustelemme vanhusten hoidon riittävyydestä samaan aikaan kun mietimme miljardien laittamista lähinnä hyökkäystarkoituksiin oleviin hävittäjiin? Onko todella näin, että keskustelemme verotuksen keventämisestä samaan aikaan kun tuskailemme meillä olevaa köyhyyden määrää?
Uskottava maanpuolustus on tärkeää, mutta meidän tulee tarkastella kriittisesti myös hävittäjähankintojen määrää, mikäli haluamme varautua yhä kasvavaan hoidon tarpeeseen vanhustenhuollossamme. Meidän tulee myös uskaltaa sanoa, että ylisuuriin veronkevennyksiin tulevalla eduskuntavaalikaudella ei ole varaa, ennen kuin olemme saaneet perusasiamme Suomessa kuntoon.
Politiikka on arvovalintoja, ja arvovalintamme ohjaavat päätöksentekoamme. Minun arvovalintani on, että ensin pidetään huolta niistä, jotka eivät siihen itse kykene. Tähän kuuluvat ennen kaikkea hoitoa tarvitsevat vanhuksemme ja lapsemme. Tulevalla eduskuntakaudella on aika nostaa myös köyhyydessä elävät eläkeläiset, työttömät, opiskelijat sekä lapsiperheet sille tasolle, jota sivistysvaltiolta on lupa odottaa. Tähän meillä on varaa, mikäli tahtoa riittää.
lehti 