Vaalikampanjointi käynnistyy toden teolla harvinaisen riitaisan eduskunnan lopetettua työnsä tällä viikolla.
Oikeistohallituksen uusliberalistisesta ajattelusta ponnistava politiikka kärjisti eduskunnan keskustelukulttuuria.
Hallituksen ja opposition vastakkainasettelu synnytti blokkirajan, jonka ylittäminen vaalien jälkeen on hankalaa.
Tulossa ovat yhtä nihkeät hallitusneuvottelut kuin vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen. SDP on ollut hyvässä nosteessa, mutta ei tarpeeksi saadakseen ylivoimaisesti suurimman puolueen aseman.
Kokoomuksen tai keskustan on peräydyttävä poliittisista päätöksistään päästäkseen hallitukseen, jos puheenjohtaja Antti Rinteen paaluttamat linjaukset talouspolitiikan muutoksesta pitävät.
SDP on luvannut myös kaataa ammattiyhdistysliikettä pahoin hiertäneen aktiivimallin. Soten kaatanut valinnanvapaus ei enää ole este. Sitä ei enää kannata sataprosenttisesti edes kokoomus.
Äänestäjät haluavat muutosta. Näin aina tapahtuu vaalien alla, mutta nyt muutostahto kohdentuu nykymenoon. Muutoshalu vahvistaa punavihreän opposition voitontahtoa. Tosin Pekka Haaviston johtamaa vihreitä on vaikea luonnehtia kovin punaiseksi.
Hallituksen politiikka on koetellut etenkin duunareiden, pienituloisten ja sosiaaliturvaa tarvitsevien ja eläkeläisten sietokykyä.
Sipilän hallitus ei ollut naisten hallitus. Naisvaltaisen kunta-alan työntekijät maksoivat ison laskun kiky-sopimuksesta lomarahojen leikkauksina.
Hallituksen hyvä teko oli, että se teki näkyväksi hyvinvointivaltion merkityksen. Yksityistämisen vastustaminen on kasvanut.
Työpaikoilla puhutaan nyt muustakin kuin formuloista, kuten eräs luottamusmies kuvasi Sipilän hallituksen aloitettua. Politiikka palasi politiikkaan, vaikka Sipilä ajoi yrityselämän oppeja. Poliittinen ilmapuntari heilahti hyvin oikealta vasemmalle.
Edes parantunut työllisyystilanne ei peitä alleen Sipilän hallituksen eriarvoistanutta ja köyhyyttä lisännyttä politiikkaa.
Onneksi muutos on tulossa. Pienituloiset eivät olisi kestäneet Sipilä kakkosta.
sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi
lehti 