Antti Rinteen hallitus on lisännyt huomattavasti ministereiden poliittisten avustajien määrää. Tämä on kirvoittanut etenkin keltaisen lehdistön hysteerisiin otsikoihin. Erityisavustajat ja poliittiset valtiosihteerit on esitetty kallispalkkaisina turhakkeina, joille kaverit ovat järjestäneet mukavia loikoiluvirkoja. Samalla edellisessä hallituksessa mukana olleet nykyiset oppositiopuolueet ovat päässeet jeesustelemaan, kuinka pienempi avustajamäärä olisi riittänyt aivan hyvin.
Hallituspuolueet ovat yrittäneet puolustautua vetoamalla edellisen hallituksen huonoon lainvalmisteluun. Isommalla porukalla pitäisi saada aikaiseksi parempia lakialoitteita, kun valmistelutyö ei jää vain muutaman ihmisen harteille.
Nämä perustelut ovat kuitenkin ontuvia. Yksityiskohtainen lakipykälien kirjoittaminen ei kuulu yleensä poliittisten avustajien tehtäviin. Lainvalmistelun ongelmat liittyvätkin todennäköisesti enemmän pitkään jatkuneeseen valtion virkamiesten vähentämiseen ja ministeriöiden tiukkoihin menokehyksiin kuin liian vähäiseen erityisavustajien määrään. Nykyisellään valtion virkamiesten osuus työvoimasta on Suomessa pienin koko EU-alueella.
Lainvalmistelun teknisen tason turvaamisen sijaan poliittisten avustajien merkitys liittyy demokraattisen tahdon toteutumiseen. Suomen poliittinen järjestelmä on kehittynyt 1980-luvulta lähtien yhä hallitusvetoisempaan suuntaan. Vahvojen enemmistöhallitusten ja heikon presidentti-instituution aikakaudella kansalaisten vaaleissa ilmaisema poliittinen tahto välittyy yhteiskuntaan nimenomaan valtioneuvoston toiminnan kautta.
Jokaisen ministerin pöydälle kasaantuu valtavasti erilaisia päätöksiä ja linjauksia vaativia kysymyksiä. Ministerin on ennen omia ratkaisujaan kyettävä ymmärtämään, millaisia yhteiskunnallisia seurauksia erilaisilla ratkaisuilla olisi ja millaisiin laajempiin poliittisiin prosesseihin käsiteltävät asiat liittyvät. Mitä laajempi avustajakunta ministerillä on, sitä paremmin hänen ja hänen puolueensa ideologia sekä arvot välittyvät päätöksentekoon. Toisin sanoen sitä paremmin vaalitulos välittyy myös ihmisten arkeen ja muokkaa yhteiskunnallista todellisuutta.
Politiikan tutkimuksessa on jo vuosikymmeniä sitten osoitettu vakuuttavasti kuinka esittelijät ja valmistelijat käyttävät huomattavaa valtaa päätöksenteossa. Jos ministereillä on vain pienet kabinetit, yhä enemmän valtaa sälyttyy täysin edustuksellisen järjestelmän ulkopuolelta tuleville virkamiehille. Samalla demokratian ala kaventuu.
Iltapäivälehtiä tämä ei tietenkään harmita. Ainakin Ilta-Sanomia saattaa pikemminkin kismittää, jos vaikkapa valtiovarainministeriön kärkivirkamiesten tahto ei enää toteudu aivan yhtä kirjaimellisesti kuin aiemmin.
Poliittisiin avustajanimityksiin liittyy tietenkin myös ongelmia. Usein avustajavalinnoissa esimerkiksi korostetaan sisältöosaamisen sijaan lojaliteettia puolueen sisäpiiriä kohtaan. Ongelmista huolimatta on vaikea nähdä, miten nykyisessä poliittisessa järjestelmässä demokraattinen tahto voisi toteutua ilman kunnollisia avustajaresursseja.
Kirjoittaja on tutkijana Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa.
lehti 