Todistaa teoksen kestävää voimaa, jos 1600-luvulla kirjoitettu näytelmä puree, huvittaen ja kauhistuttaen, vielä vuonna 2019. Se on klassikon merkki, mutta ei se teho itsestään synny ilman osaavaa teatteriväkeä. Näin on asia myös Turun kaupunginteatterissa, jonka syyskauden avaa ranskalaisen Molièren (1622–1673) kuuluisin komedia Don Juan Pasi Lampelan ohjaamana.
Don Juan on verraton esitys monestakin syystä. Lampela ohjaa niin tiiviisti päätarinassa pitäytyen, sivupoluille luisumatta, että katsojan on pieni pakkokin keskittyä Don Juanin ja hänen viettelemiensä ihmisten välisiin suhteisiin, riippuvuuksiin ja valheisiin. Ohjaaja tohtii luottaa kykyymme erottaa olennainen tarinan poimuista.
Manipuloija työssään
Eero Aho onnistuu Don Juanina täysin. Lavataidot yhdistyvät karismaan, rajaton röyhkeys herkempiin keinoihin. Mikä parhainta, Aho ei liitä Don Juaniin mitään miellyttäviä tai ihailtavia piirteitä vaan tuo näkösälle väärentämättömän paskiaisen. Inhasta olemuksestaan huolimatta tämä monikasvo temppuilee tavalla, jota seuraa mielikseen. Siitähän juuri on kyse kaiken maailman manipuloijien ammattitaidossa.
Esille hersyy kekseliäitä hahmoja. Hannes Suominen luo kameleonttimaisen Sganarelle-palvelijan, joka pysyy ja ei pysy uskollisena Don Juanille. Lakeija on pohjattoman joustava isännän oikuille, toki ärhentelee tälle selän takana, ja varmasti pettäisi tämän oitis jonkun toisen maksaessa paremmin. Suominen on tarkkapiirtoinen näyttelijä, joka kytkee rooliinsa ovelaa alamaista ja kömpelöä Putte-Possua.
Don Juanin kaatamia naisia on lavalla kaksi, Minna Hämäläisen Dona Elvira -vaimo ja Riitta Salmisen maalaistyttö Charlotta. Sosiaaliselta asemaltaan naiset eroavat jyrkästi, mutta halussaan uskoa pilvenhattaroihin he ovat yhtä korkealla tasolla. Salminen piirtää erityisen hyvin sinisilmäisen ihmisen, joka uskoo mihin tahansa – siksi, että hän haluaa uskoa.
Ihmisten johdateltavuus minne tahansa järjettömyyksiin on juuri se varoitushuuto, joka ei ole vaimentunut liki 500 vuodessakaan. Mitä härskeimmät valeet ja epätotuudet huuhdotaan kurkusta alas tekopyhyyden liemellä, sillä ihmisjoukot haluavat – aina – heittäytyä kuvittelemansa voittajan taakse.
Petri Rajala, Kimmo Rasila ja Markus Ilkka Uolevi vetävät lukuisat osansa lennokkaasti. Rasilalta luonnistuu sävykkäästi toistensa vastakohdat, keppikerjäläinen ja koronkiskuri.
Näyttelijät ovat saumaton ryhmä. Kovin erilaistenkin näyttelijöiden, kuten Ahon ja Suomisen, yhteispeli rullaa nautittavasti. Tärkeä tehtävä lankeaa myös tuubansoittaja Kari Liljalle.
Ohjaaja Lampela ja lavastaja Markus Tsokkinen räväyttävät esityksen loppuun henkeäsalpaavan spektaakkelin. Harvoin olen nähnyt yhtä unohtumattomaan näkyyn päättyvää näytelmää.
Ihminen kurottelee huijareiden perään
Don Juanissa on miettimistä. Moraalisiteistä irtoava tyyppi kiinnostaa ja houkutteleekin – sehän näkyy harva se päivä ympärillämme – mutta inhimillinen hinta muille ja hänelle itselleen on kova. Hänen tiensä vie vääjäämättä kyynisyyteen.
Surullisin havainto on se, miten kepeästi ja hanakasti ihmiset kurottelevat kaikenlaisten kuiskuttajien tarjousten perään. Molièren aikainen seksuaalinen viettely pätee tietysti ilmiönä myös tänä päivänä, mutta sitäkin rankempaa tuhoa tuo yhteiskunnallinen donjuanismi: harhaanjohtaminen ja suora valehtelu.
Don Juan on usein toteutettu kuplivana lemmenhupailuna. Pasi Lampela työryhmineen yltää kuitenkin esitykseen, joka on huipputasoista ja teräväkatseista, samalla hauskaa ja viihdyttävää teatteria.
Molièren Don Juan Turun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Ohjaus ja sovitus Pasi Lampela. Suomennos Arto af Hällström. Lavastus Markus Tsokkinen. Puvut Tuomas Lampinen. Valot Jarmo Esko. Naamiointi Anna Kulju. Äänet Tuomas Rissanen. Rooleissa Eero Aho, Petri Rajala, Hannes Suominen, Minna Hämäläinen, Kimmo Rasila, Markus Ilkka Uolevi, Riitta Salminen ja Kari Lilja. Esitykset 31.12. asti.
lehti 