Vanhan vitsin mukaan vasemmisto lisääntyy jakaantumalla. Valitettavasti, joskaan ei yllättävästi, keskustelu perustulosta on saanut vasemmistolaiset ihmiset käymään toisiaan vastaan silloin, kun todellinen vastustaja on jossain aivan muualla. Pullanmurusia pöydältä ja köyhät tappelevat keskenään – oikea porvarin märkä uni.
Perustuloa vastustavia vasemmistolaisia ei ole vaikea ymmärtää. Monelle koko perustulokeskustelu on yhtä kuin laiskat hipit, jotka haluavat sluibailla toisten rahoilla. Onhan se ärsyttävä ajatus. Vähintään yhtä ärsyttävä ajatus niille työtätekeville ja veronmaksajille, joilla ei käytännössä ole mitään sosiaalivakuutusta, on se, etteivät heidän toverinsa sitä heille soisikaan.
Monelle koko perustulo-keskustelu on yhtä kuin laiskat hipit, jotka haluavat sluibailla toisten rahoilla.
On huolestuttavaa, kuinka monet vasemmistolaiset ovat siirtyneet käyttämään samaa retoriikkaa kuin uusliberalistista politiikkaa ajavat porvarit. Ovat siis enemmän huolissaan köyhyysrajalla tai sen alapuolella elävien ihmisten moraalista kuin ihmisoikeuksista.
Eikö jokaisen ihmisen oikeus ihmisarvoiseen elämään ollutkaan yksi vasemmiston kantavista ajatuksista? Entä kuka enää ehtii kantaa huolta silkan ahneuden logiikan mukaan elävien liituraitaelättien moraalista? Ei varmasti kukaan niin kauan, kun meillä on näin kova hinku moralisoida toisiamme.
En mielelläni vetoa lakeihin, koska laki ei suinkaan aina ole yhtä kuin oikeus ja kohtuus, mutta nähdäkseni Suomen perustuslain 19. pykälä on tässä asiassa muistelemisen arvoinen: ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.” Kuten on myös syystä tai toisesta työttömillä tai työkykynsä menettäneillä, eläkeläisillä ja niin edelleen.
Kaikille ei ole tässä maassa tällä hetkellä töitä tarjolla. Moni tekee työtä elämättä tuloillaan. Moni tekee työtä käytännössä katsoen ilmaiseksi. Moni tekee tärkeää työtä, jolle ei suoraan voida laskea tiettyä tuottavuutta. Moni tekee työtä, jota yhteiskunta ei edes määrittele työksi. Mikään näistä ei ole edes ihmisen omaa kykenemättömyyttä, se on yhteiskunnan mätä kohta.
Pätkätyöläiset, vuosikausia ketjutettuja määräaikaisuuksia tekevät, ilman työsopimusta työskentelevät, ilman vakituisen työsuhteen etuja työskentelevät, taiteilijat, opiskelun ohella työskentelevät, muut kahta tai useampaa työtä tekevät, lasten saannin vuoksi työelämän ulkopuolella olevat, omaishoitajat – päin naamaa syljettyjen listaa voisi jatkaa loputtomiin. Siitä vain tulisi oksettavan pitkä. Vähintään yhtä pitkä tulisi yhteiskunnallisesti haitallista työtä tekevien listasta. Pörssikikkailijoista, wahlrooseista ja muista, joita palkitsemme heidän perseilystään.
Riittävä perustulo on ajattelemisen arvoinen ratkaisuehdotus siihen suureen epäkohtaan ja vääryyteen, ettei kaikilla ihmisillä yhteiskunnassamme ole mahdollisuutta ihmisarvoiseen elämään. Sen oikeuden puolesta soisi jokaisen vasemmistolaiseksi itsensä mieltävän kamppailevan viimeiseen asti.
Kirjoittaja on tiedotusopin opiskelija.
lehti 