Maaliskuussa Mark Winkleman myi digitaalisen taideteoksen 69 miljoonalla taalalla. Mullistavaa tapauksessa oli, että teoksen Everydays: The First 5000 Days ostaja ei saanut kaupassa mitään konkreettista. Kauppa koski pelkkää immateriaalista omistusoikeutta, jota säilytetään lohkoketjussa. Taidekaupassa siis julistettiin uima-altaallisella rahaa ainoastaan se, että taidekauppa on tehty.
Lohkoketjut ovat omiaan omistuksen ja aitouden määrittämiseen. Se tapahtuu vertaisvalidioinnilla, mikä tekee väärentämisestä käytännössä mahdotonta. Lohkoketjun idea on synnyttää julkinen foorumi, jossa omistukset kytkeytyvät toisiinsa. Ennen muinoin pankit laskivat tilityksiä, joissa luottamuksella oli suuri merkitys. Lohkoketju on sen sijaan julkinen massiivinen tilikirja, jossa kaikki omistukset ovat samanaikaisesti nähtävillä ja vuorovaikutuksessa. Omistajien tiedot ovat salattuja, mutta omistussuhteet ovat avoimia, data on alati edessämme.
Lohkoketjujen avaintermi on NFT, non-fungible token, jonka voi suomentaa korvaamattomaksi kolikoksi. Termi merkitsee merkintää alkuperäiskappaleesta. Yleensä se mielletään valuutaksi, mutta NFT voi olla mikä tahansa alkuperäiskappale, kuten taideteos. Lohkoketjuissa ei kuitenkaan yleensä säilytetä digitaalisia teoksia. NFT on pikemminkin sertifikaatti tai omistamisen tosite.
Ilmiö on lopulta melko yksinkertainen, mutta se on samalla kopernikaanisen mullistava. Taiteen arvonmuodostus on mahdollisesti muuttumassa lopullisesti. Ilmiötä kutsutaan tokenisaatioksi, ja sillä tarkoitetaan valuutan lisäksi muiden digitaalisen omistussuhteiden siirtymistä lohkoketjujen piiriin. Siksi uutisointi aiheesta on taukoamatonta.
Taiteen arvonmuodostus on mahdollisesti muuttumassa lopullisesti.
Tokenisaatio mahdollistaa esimerkiksi taideteosten osaomistuksen ja jakamisen. On todennäköistä, että taidekauppaan tulee sen myötä vilkasta spekulaatiota. Jos ostaa Picasson maalauksen, voi olla melko varma, että sijoitus ei menetä arvoaan. Ongelma on vain se, että Picassoja on vähän ja ne ovat kalliita. Lohkoketjussa asia on helppo ratkaista osaomistuksella. Tulevaisuudessa taideteoksesta saattaa olla mahdollista ostaa esimerkiksi promillen osuus.
Myös petosten mahdollisuus pienenee ja väärennösten kauppaaminen hankaloituu, jos omistussuhteet merkitään lohkoketjuihin. Samalla taidekauppiaiden ja välikäsien määrä vähenee. Koko lohkoketjuteknologian perusidea rakentuu aitouden verifioinnille. Siksi se istuu saumattomasti ainutlaatuisten asioiden, kuten valuutan tai taiteen keskuskassakaapiksi.
Tämä on mieletön muutos. Kuten kaikissa mielettömissä muutoksissa, seassa on hypeä enemmän kuin villoja, mutta koska mekanismi on toimiva, tokenisaatio on tullut jäädäkseen. 50 vuoden kuluttua digitaalinen kulttuurihistoria luultavasti perustuu näille aitoustodistuksille, koska niiden avulla on mahdollista määrittää kopio alkuperäisestä. Se on kulttuurihistoriassa avaintieto ja sivistyksen kivijalka. Vanhassa maailmassa tutkijat ja museologit kirjoittivat aitoustodistuksia.
Tulevaisuudessa digitaalisen maailman aitous julistetaan lohkoketjuun, jossa se säilyy niin kauan kuin ketju on olemassa. Omistajat vaihtuvat vuosien kuluessa, mutta alkuperäinen korvaamaton kolikko ei koskaan katoa näköpiiristä, se on esillä kaiken aikaa kuin tähti taivaalla.
On tietysti jossain määrin käsittämätöntä, että digitaalisen taiteen alkuperäiskappaleita myydään ja ostetaan samaan tapaan kuin fyysisiä taide-esineitä. Digitaalisuudessahan on sinänsä kyse kopioitavuudesta, pelkästä datasta. Taustalla on kuitenkin syvempiä kulttuurin kerroksia: taiteessa materiaalit eivät oikeastaan koskaan tuota arvoa, vaan työ. Emme ihaile veistosta materiaalien vaan taiteilijan työn perusteella. Se nimenomaan korostaa alkuperäiskappaleen merkitystä.
Esimerkiksi kirjojen alkuperäiskappaleita ostetaan mammuttimaisilla omaisuuksilla, vaikka niiden kopioita on rajattomasti liikenteessä. Leonardo da Vincin Codex Leicesterin arvo on samoissa lukemissa kuin Winklemanin Everydays: The First 5000 Days, vaikka kirjan voi kuka hyvänsä ladata ilmaiseksi netistä.
Samalla kun maailma muuttuu silmiemme edessä, se on myös selvästi tullut hulluksi. Kun satumaisilla omaisuuksilla ostetaan ei-mitään, joka sitten merkitään kryptattuun digitaaliseen kassaholviin, ja sen lopputuloksena teokset säilyvät kenen hyvänsä saatavilla ilmaiseksi, ei ilmiötä ole helppo selittää arkijärjellä.
Vauhti on yhtä kaikki niin hurja, että perässä pysyminen on hankalaa. Kryptovaluuttojen louhimiseen tarvittava energia on kasvanut vuodessa 75 prosenttia. NFT-taidekauppa on lähes kymmenkertaistunut samassa ajassa. Samalla digitaalisen taidekaupan keskuksena toimiva Ethereum-lohkoketju on nopeimmin kasvava alusta. Monet povaavat sen syrjäyttävän Bitcoinin juuri muunneltavuutensa ansiosta. Kuka hyvänsä voi luoda Ethereumiin oman tokeninsa, jollainen voi olla esimerkiksi kuuluisa somepäivitys. Tässä villityksessä tuntuu häkellyttävältä, että ensimmäinen token-taideteos myytiin 2014. Ethereumin perustaja Vitalik Buterin täytti hetki sitten 27 vuotta. Vastaavalla nopeudella levinneitä ilmiöitä on hankala keksiä.
Kirjoittaja on helsinkiläinen kulttuuritoimittaja ja kriitikko.
lehti 