Jussi Saramo
Suomalaisten usko demokratiaan on hämmentävän alhaista. Äänestysprosentit nousevat kohtuullisiksi ainoastaan presidentinvaaleissa, joilla on todellisuudessa vähiten merkitystä.
Kun muissa maissa valitaan parlamentteja, käydään intohimoisia keskusteluja politiikan suunnasta. Usein harjoitettu politiikka saattaa olla vaaleja edeltäviä keskusteluja maltillisempaa, mutta politiikan suunta kuitenkin muuttuu vaalituloksen myötä.
Suomessa monilla on tunne, ettei vaaleissa äänestämällä oikeasti vaikuteta. Eikä ihme. Kolme suurta puoluetta hallitsee julkisuutta ilman todellisia näkemyseroja, ja kaksi niistä on aina hallituksessa. Välillä vaihdetaan oppositiovuoroa, mutta politiikan linja pysyy samana.
Jos joskus innostutaankin puhumaan poliittisen suunnan ottamisesta, se on läpinäkyvää sumutusta. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että Jutta Urpilainen tullessaan demarien puheenjohtajaksi julisti ohjaavansa puoluettaan keskustaan, ja kun se ei tuonut kannatusta, muutti puolessa vuodessa suunnan päinvastaiseksi, ja linjasi puolueensa entistä enemmän vasemmistoon.
Kuka voi luottaa sellaiseen vasemmistoon, joka ensin on yli vuosikymmenen mukana tekemässä äärimmäisen oikeistolaista politiikkaa, ja sen romahtaessa kansainväliseen lamaan julistaa oikeiston olevan syyllinen ja itse toimivansa toisin?
Myöskään oikeisto ei Suomessa esiinny oikeistona. Kokoomus esiintyy työväenpuolueena, ja oikeistohallituksen sosiaalisesti kestämätön politiikka yritetään kaikin keinoin peittää pienten parannusten taakse.
Keskustalla ei ole mitään yhteiskunnallista ideaa jäljellä, kunhan haistellaan tuulia ja kamppaillaan gallupeja vastaan.
Meille vasemmistolaisille on äärimmäisen turhauttavaa tulla leimatuksi demarien pikku apulaisiksi joilla ei olisi mahdollisuuksia muuttaa yhteiskuntaa.
Myös monet vihreät ovat ahdistuneita, kun puolue otetaan hallitukseen ainoastaan ympäristösertifikaatiksi, jolla oikeutetaan ydinvoiman lisärakennus ja surkeat ilmastostrategiat.
Aatteellisilla demareilla ei ole sen helpompaa. Huolimatta hallituksen kulloisestakin kokoonpanosta, tekee demaripuolue valtionvarainministeriön johtamana uusliberaalia politiikkaa. Soraäänet työnnetään marginaaliin ja leimataan puolueen hajottajiksi. Tärkeintä on olla vallassa, ei se miten valtaa käytetään.
Nykyiseen vaihtoehdottomuuden kulttuuriin turhautuneina kutsuimme puolue- ja aatteelliset rajat ylittävän foorumin koolle, jossa voitaisiin palauttaa Suomeen poliittinen keskustelu ja tuoda vaihtoehtoja esiin. Keräsimme kolehdin, jolla ostimme puolen sivun kutsun valtakunnan päälehteen.
Meidän mielestämme aika on kypsä muutokselle. Tuloeroja kasvattavalle ja yhteisöllisyyttä tuhoavalle uusliberalismille on vaihtoehtoja. Nykyiset maailmanlaajuiset kriisit osoittavat, että nämä vaihtoehdot ovat paitsi uskottavia, myös välttämättömiä. Kyse on poliittisesta tahdosta.
Foorumi järjestetään kesäkuussa kulttuuritalolla. Toivon, että mahdollisimman moni pääsee paikalle muuttamaan maailmaa.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
uutiskirje 
