Siinä missä Paavo Arhinmäki hengaili ennen lauantait Helsingissä, on pääkaupunki puheenjohtajuuden myötä vaihtunut maakuntiin.
– Tavoitteena on syksyn aikana käydä kaikissa piirijärjestöissä.
Suomea kiertäessään Arhinmäki on huomannut, että kiinnostusta uutta puheenjohtajaa kohtaan on selvästi.
– Kainuussa pidettiin toritapahtumia Kajaanissa, Sotkamossa ja Kuhmossa ja niissä tungeksi ihmisiä, hän kertoo.
– Osa on tullut katsomaan että ”miltä se poika nyt näyttää”.
Puolueen uskottavuus syntyy Arhinmäen mielestä siitä, että ollaan jatkuvasti tekemissä ihmisten kanssa, käydään lähiöissä ja sivukylillä. Ja viedään kansalaisten viestiä eteenpäin; valtuustoihin ja eduskuntaan.
– Ja sitten palataan takaisin ja kerrotaan miten asiat etenevät. Ihmiset ymmärtävät ettei kaikkea saada heti läpi. Tärkeää on kuitenkin, että heitä on kuultu ja asiat etenevät. Se palauttaa myös ihmisten uskoa politiikkaan.
Uusintavaalit ovat Paavo Arhinmäen ensimmäiset vaalit puheenjohtajana.
– Tässä mitataan, onko uusi puheenjohtaja herättänyt uutta intoa. Tietysti toivon, että karkkilalaiset ja vihtiläiset antavat luottamuslauseen uudelle puheenjohtajalle äänestämällä vasemmistoliittoa entistä vahvemmin.
Arhinmäen mielestä vaaleista voi vetää johtopäätöksiä myös valtakunnan tasolla.
– Ainakin jos ne voitetaan, hän nauraa.
– Olen tyytyväinen, jos keskiarvokannatus ensimmäisissä vaaleissani on 15 prosenttia.