Saksan vihreiden liittopäiväryhmä on lähettänyt osavaltioparlamenteissa toimiville vihreille kyselyn, jolla paitsi kerätään tietoa Linken toiminnasta myös urkitaan henkilöitä koskevia seikkoja.
Vihreiden liittopäiväryhmästä syyskuun puolivälissä lähetetyssä seitsenkohtaisessa sähköpostikyselyssä pyydetään tietoja Linken ”poliittisista heikkouksista parlamenttityössä” ja ”ryhmän poliittista linjaa koskevista sisäisistä kiistoista”.
Kysely koskee myös yksittäisiä Linken edustajia osavaltioiden maapäivillä. Heistä toivotaan kaikenlaista erityistietoa, kuten mahdollisista yhteyksistä Stasiin, poliittisesta taustasta, keiden kanssa ovat tekemisissä ja muusta vastaavasta.
Tietoa halutaan myös ”henkilökohtaisista riitaisuuksista” ja ”muusta silmiinpistävästä”.
Ei ole mitenkään epätavallista, että puolueet keräävät tietoa toisten puolueiden toiminnasta. Sähköpostikyselyn tultua julkisuuteen sen henkilöön käyvät kysymykset joutuivat kritiikin kohteeksi.
Liikaa monille
vihreillekin
Bodo Ramelov, Thüringenin Linken kärkihahmo, sanoi Spiegel Onlinelle aina kuvitelleensa, että ”vihreät ovat salaisen poliisin lakkauttamisen kannalla”. Kysely muistuttaa kehotusta ”ilmiantoon”.
Linken liittopäiväryhmän toiminnanjohtaja Dagmar Enckelmann muistutti, että Linken toiminta on yhtä avointa kuin muidenkin puolueiden, eikä sen dokumentoimiseen tarvita salaisia kyselyitä.
Myös vihreiden riveistä tuli kritiikkiä. Schleswig-Holsteinin maapäiväryhmän johtaja Robert Habeck totesi henkilöihin kohdistuvalla kyselyllä olevan ”paha sivumaku”, eikä vihreiden pitäisi ryhtyä sellaiseen.
Vihreiden liittopäiväryhmä lähetti torstaina maapäiväryhmille korjaukset kyselyyn. Henkilöön kohdistuvia tiedusteluja vedettiin yli, mutta kysymys yhteyksistä Stasiin pidettiin mukana. Viestissä korostettiin, että tarkoituksena on kerätä julkista tietoa.
Liittopäiväryhmästä vakuutettiin, etteivät sen vetäjät Renate Künast ja Jürgen Trittin olleet tietoista alkuperäisestä kyselykaavakkeesta.