Kaupunki tulee nyt tukemaan starttirahalla yksityisen päivähoitotoiminnan käynnistämistä tai jo alalla olevan palveluntuottajan mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa. Kokeiluun ryhtymistä perustellaan kaupungin talousarviossa tavoitteeksi kirjatulla tavoitteella nostaa yksityisen hoidon piirissä olevien alle kouluikäisten lasten määrää kuuteen prosenttiin. Tavoitteen saavuttaminen merkitsisi näiden osuuden nousua yhdellä prosentilla.
Käynnistämistuki tulee käyttää yksityisten päiväkoti- ja kahden hoitajan ryhmäperhepäivähoitopalvelun tuottajien toimitilan hankkimisesta ja toiminnan laajentamista varten tehdyistä muutostöistä aiheutuviin kustannuksiin tai päivähoitotoiminnan käynnistämisessä tarvittavan irtaimiston hankintakustannuksiin.
Tukea ei myönnettäisi uuden päiväkodin tai ryhmäperhepäiväkodin käyttökustannuksiin.
Täysimääräinen tuki on 1 000 euroa. Sen saa kutakin helsinkiläiselle lapselle perustamaansa päivähoitopaikkaa kohden toimija, joka käynnistää toimintansa vuoden kuluessa ja sitoutuu jatkamaan sitä vähintään kuusi vuotta. Jo alalla toimiva toimija, joka laajentaa toimintaansa saa tukea 500 euroa per uusi päivähoitopaikka.
Jo tämän vuoden puolella aloitettavan starttirahan myöntämisestä päättää sosiaalijohtaja hakemusten perusteella tapauskohtaisesti.
Vasemmiston ja vihreiden äänin valtuusto päätti kahdesta ponnesta. Toisessa valtuusto edellytti, että kokeilu tulee toteuttaa niin, ettei se vaaranna kunnallisen päivähoidon rahoitusta. Valtuusto päätti myös vaatia itselleen selvitystä kokeilun tuloksista ja vaikutuksista päivähoidon rakenteeseen.