Kärsimystä, kuolemaa, järjestelmällisiä raiskauksia ja ainakin 400 000 pakolaista.
Tällaisia ovat olleet uutiset viimeisen kahden viikon ajalta Keski-Aasiassa sijaitsevan Kirgisian eteläosista Oshista, jossa alueen kahden etnisen pääryhmän kirgiisien ja uzbekkien väliset väkivaltaisuudet ovat vaatineet ainakin noin 2 000 kuolonuhria.
Vaikka viralliset, Oshin sairaalalähteiden kokoamat luvut ovat koko ajan puhuneet hiukan alle 200:sta kuolleesta, on Kirgisian väliaikaishallituksen johtaja Roza Otunbajeva joutunut tunnustamaan, että luku pitää kertoa ainakin kymmenellä.
Siitä, mistä silmitön väkivalta alkoi, on useita versioita, riippuen siitä, onko kertojana kirgiisi vai uzbekki.
Yhteinen näkemys on kuitenkin siitä, että eräänlainen viimeinen sytyke oli paikallisessa kasino-yökerhossa alkanut joukkotappelu kirgiisien ja uzbekkien kesken.
”Armeija mukana
väkivallassa”
Oli kumpi versio hyvänsä lähempänä totuutta, selvää on, että pahiten tuho iski juuri uzbekkeihin. Paljaalla silmällä näkee, että Oshin uzbekkikortteleissa hävitys on osittain lähes täydellistä.
Kaupungin etnisesti sekoittuneissa kortteleissa on uzbekkien asuttamat talot tuhottu täysin, samalla kun vieressä olevat kirgiisien, venäläisten tai tataarien talot on jätetty täysin koskemattomiksi.
Uzbekkien talojen seiniin on spreijattu tekstejä, joissa sanotaan: ”Kuolema uzbekeille”.
Myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön vähemmistökomissaari Knut Vollebaek on sanonut, että Oshin ja Jalal-Abadin alueella on selvästi ”yritetty etnistä puhdistusta”.
Sama viesti on ollut YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillaylla, jonka mukaan surmaaminen ja raiskaukset – joiden kohteeksi ovat joutuneet myös lapset – ovat olleet luonteeltaan selvästi etnisiä.
– Väkivalta on ollut organisoitua, kohdennettua ja hyvin suunniteltua, Pillay sanoo.
Lisää aiheesta torstaina 24.6. ilmestyneessä Viikkolehdessä.