Kaivosyhtiö Northland Resources AB on valinnut Ruotsin Pajalan kaivoksen rautamalmin kuljetussatamaksi Narvikin sataman. Esillä ollut vaihtoehto malmin kuljettamisesta Kemin kautta ei toteudu.
Malminkuljetusreitin suunnittelu Pajalasta Kemiin päättyy eikä ensi vuoden valtion talousarvioesityksessä olevaa hanketta toteuteta.
Liikennevirasto on selvittänyt yhdessä kaivosyhtiön ja Ruotsin valtion kanssa tehokkainta kuljetusreittiä viiden miljoonan tonnin vuotuisille rautamalmikuljetuksille. Pajalan ja Kemin välisen yhteyden suunnittelu on painottunut liikenteellisiin selvityksiin sekä ratayhteyksien ja Kemin sataman meriväylän yleissuunnitteluun.
Tähän mennessä on tehty erilaisia ympäristöselvityksiä ja pohjatutkimuksia, jotka ovat käytettävissä muita yhteysvälin kehittämistarpeita suunniteltaessa.