60-luvun lopulla soivat usein Rauli Badding Somerjoen sulosävelet: ”Koko maailma hukkuu paskaan, me vain luemme lehtiä. Pitäis kohta laulaa rastaan, jos se meinaa ehtiä.”
Laulun sanoma on entistä ajankohtaisempi, vaikka esimerkiksi Suomen järvissä voikin nykyään polskutella kaikessa rauhassa. Kansainvälinen ympäristöjärjestö WWF:n keskiviikkona julkaistu ”Living Planet 2010” -raportti tuo osaltaan mieleen Baddingin laulun sanoman.
Tuoreen raportin mukaan esimerkiksi trooppisten lajien määrä on romahtanut samaan aikaan, kun ihmiskunnan niin sanottu ekologinen jalanjälki (uusiutuvien luonnonvarojen tuottamiseen tarvittava pinta-ala) on kasvanut jyrkästi. Tämä jalanjälki ylittää raportin mukaan maapallon kantokyvyn nyt jo 50 prosentilla.
Tarvittaisiin 4,5 maapallon luonnonvarat, jos koko maailman väestö eläisi keskimääräisen amerikkalaisen tapaan.
Raportin voi aina kyseenalaistaa ja väittää sen kertovan osatotuuksia. Analyyseissä käytetyt luvut ovat kuitenkin peräisin erilaisista YK:n virallisista tilastoista. WWF:n raporttia on pidetty yhtenä painavimmista planeettamme tilaa analysoivista katsauksista. Kahden vuoden välein julkaistava raportti on tehty WWF:n, Lontoon eläintieteellisen yhdistyksen ja Global Footprint Networkin yhteistyönä.
WWF:n raportti ei ole maailmanlopun julistus, vaikka tekstistä voisi vähän sellaistakin päätellä. Raportin tekijät syyllistävät surutta ainakin kerskakulutuksen suurvaltaa. Heidän mukaansa tarvittaisiin 4,5 maapallon luonnonvarat, jos koko maailman väestö eläisi keskimääräisen amerikkalaisen tapaan.
Ihmiskunnan hiilijalanjälki (kasvihuonekaasujen määrä tiettynä ajanjaksona) on raportin mukaan 11-kertaistunut 50 vuoden aikana. Se muodostaa jo yli puolet koko ihmiskunnan ekologisesta jalanjäljestä. Suurin ekologinen jalanjälki asukasta kohden on Yhdistyneissä Arabiemiraateissa ja sitä seuraavat Qatar, Tanska, Belgia, Yhdysvallat ja Viro.
Suomi sijoittuu tällä listalla kahdenneksitoista eli se on noussut neljä sijaa edelliskerrasta. Suurin selittäjä sijoituksen ”paranemiseen” on fossiilisten polttoaineiden, kuten turpeen, polttaminen.
Raportissa muistetaan, että maapallon on elätettävä 2050 mennessä yhdeksän miljardia ihmistä. Sen onnistuminen edellyttää ekologisen jalanjäljen pienentämisestä. Ihmiskunnalla alkaakin olla jo kiire.
Pystytäänkö ylipäätään tyydyttämään maapallon kasvavan ja vaurastuvan väestön tarpeet luonnonvarojen riittävyyden asettamissa rajoissa? Kyse ei ole vain yksilön valinnoista vaan rakenteellisista muutoksista niin kansallisella kuin globaalillakin tasolla.
uutiskirje 
