Helsingin Kyläsaaressa asumuksensa sunnuntaina tulipalossa menettäneet romanit ovat saaneet tilapäisen hätämajoituspaikan sosiaalikeskus Satamasta.
Sunnuntaina syttyi sosiaalikeskus Sataman pihan romanileirissä tulipalo. Palo tuhosi yhden hökkelin ja asumuksena käytetyn pakettiauton. Palon syttymissyytä ei tiedetä, eikä tämän hetken tiedon mukaan poliisi aio tutkia sitä.
Sunnuntai-iltana Vapaa liikkuvuus -verkosto ja sosiaalikeskus Satama järjestivät hätämajoituksen sosiaalikeskuksen tiloissa kotinsa menettäneille ihmisille sekä muulle leirille, sillä paloviranomaisten määräyksestä leiristä katkaistiin sähköt. Sosiaalikeskuksen sähköasennukset tarkastettiin maanantaina aamupäivällä ja ne todettiin toimiviksi.
Vapaa liikkuvuus -verkosto ja sosiaalikeskus Satama vaativat Helsingin kaupunkia järjestämään hätämajoituksen romaneille sekä löytämään pysyvän ratkaisun romanien asumisongelmaan esimerkiksi perustamalla asuntolan.
Jos kaupunki ei huolehdi ulkomaalaisten kodittomien asumisesta ja turvallisuudesta, katsotaan sosiaalikeskus Satamassa, että se on pakotettu jatkamaan majoitustoimintaa.
Kaupunginhallitus käsitteli hätämajoituksen järjestämistä maanantain kokouksessaan. Helsinkiin on Ilmatieteenlaitoksen mukaan luvattu täksi viikoksi kovenevia pakkasia.