Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava ovat lähettäneet ympäristöministeri Paula Lehtomäelle (kesk.) ja Suomen valtuuskunnalle kannanoton, jossa ne esittävät omia tavoitteitaan Cancúnin ilmastokokoukseen.
Järjestöt toivovat, että Suomen valtuuskunta ottaa niiden näkemykset huomioon ja tukee esityksiä keskusteluissa Cancúnin kokouksen aikana.
Ay-liike pitää tärkeänä, että neuvotteluissa varmistetaan kansainvälisesti oikeudenmukainen siirtymä, kun sopeudutaan ilmastonmuutokseen. Lisäksi ilmastonmuutokseen liittyvät mahdollisuudet ja työllisyyshaasteet on vetoajien mielestä otettava huomioon neuvotteluissa.
– Erityisesti uusien työpaikkojen luominen on keskeistä taloudellisen taantuman oloissa.
Kannanotto perustuu ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön ITUC:in linjauksiin. Siinä muistutetaan, että ay-liike on sitoutunut tukemaan kunnianhimoisia päästövähennystavoitteita teollisuusmaissa yhdessä tehokkaiden, matalahiilistä yhteiskuntaa edistävien toimien kanssa, joilla pyritään vähentämään tai rajoittamaan päästöjen kasvua kehittyvissä maissa.
Palkansaajajärjestöt vetoavat riittävän rahoituksen takaamiseksi sopeutumisstrategioille ja niiden kohdentamiseksi kaikkein haavoittuvimmille yhteisöille.
– Lisäksi edellytämme uusien, vihreiden teknologioiden käyttöönoton nopeuttamista. Meidän tulee nyt tarttua mahdollisuuteen eheyttää ja jälleenrakentaa kansantalouksia yhteiskunnallisesti vastuullisilla, kestävän kehityksen mukaisilla investoinneilla, jotka synnyttävät uusia työpaikkoja, vauhdittavat talouskasvua ja pienentävät kasvihuonekaasupäästöjä.




