Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki tuomitsee Porvoon suunnittelemat henkilöstövähennykset perusteettomina. Pihlajamäen mukaan lähes 100 henkilötyövuoden vähennykset voitaisiin välttää esimerkiksi kunnallisveroprosentin nostolla.
Henkilöstön irtisanomiset eivät Pihlajamäen mukaan ole oikea keino kaupungin talouden tasapainottamiseen.
– Kunnallisveron maltillisella 0,4 prosentin korotuksella katettaisiin se vähennys, joka nyt aiotaan hoitaa irtisanomalla henkilöstöä.
Porvoon kaupunki aikoo irtisanoa 42 vakituista työntekijää ja 33 määräaikaista. Lisäksi 20 henkilölle esitetään eläkkeelle jäämistä, ja avoimia tehtäviä jätetään täyttämättä 14. Valtuusto päättää irtisanomisista kokouksessaan 8. joulukuuta.
Pihlajamäen mukaan henkilöstön irtisanomiset osoittavat Porvoolta lyhytnäköistä henkilöstöpolitiikkaa ja talouden suunnittelua. Palvelujen laatu heikkenee, kun jäljelle jäävä, jo ennestäänkin kuormitettu henkilökunta joutuu tekemään myös irtisanottujen työt.
Porvoon kaikki verotulot olivat viime vuonna lähes 15 prosenttia koko maan keskiarvoa suuremmat.
– Kaupungin talous ei ole kriisikunnossa.