Porin Vasemmistoliitto esittää Paavo Arhinmäkeä puolueen presidenttiehdokkaaksi. Arhinmäki on puolueen puheenjohtaja.
Vasemmistoliiton Porin kunnallisjärjestö päätti asiasta syysvuosikokouksessaan tiistaina.
Porin vasemmistolaisten mielestä Vasemmistoliitto voi tuoda omia näkemyksiään esille presidentinvaalien yhteydessä ainoastaan oman ehdokkaan turvin.
Keväällä keskustellaan
Porin suunnalta asiaa on pidetty esillä pitkin vuotta. Heinäkuussa Arhinmäki sanoi puolueen ottavan kantaa presidenttiehdokkaaseen vasta huhtikuussa pidettävien eduskuntavaalien jälkeen.
Varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne oli jo tuolloin sitä mieltä, että oma ehdokas on asetettava.
Vaalit runsaan vuoden kuluttua
Presidentinvaalit käydään vuonna 2012. Nykyinen tasavallan presidentti Tarja Halonen lopettelee toista kauttaan presidenttinä eikä voi enää asettua ehdokkaaksi. Tällä hetkellä presidenttikyselyitä johtaa yhä eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.). Nousussa on myös Perussuomalaisten europarlamentaarikko ja puheenjohtaja Timo Soini.






