Joka neljäs yli 60-vuotias kotona asuva nainen on kokenut väkivaltaa viimeisen vuoden aikana. Väkivallan tekijänä on useimmiten oma puoliso. Iäkkäät naiset kertovat kuitenkin harvoin oma-aloitteisesti parisuhteessaan kokemastaan väkivallasta.
Nämä tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n koordinoimasta eurooppalaista tutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan yli 60-vuotiaat naiset ovat enimmäkseen tyytyväisiä elämäänsä: yli 70 prosenttia vastaajista koki elämänlaatunsa hyväksi tai erittäin hyväksi. Väkivaltaa tai kaltoin kohtelua kokeneiden naisten elämänlaatu oli kuitenkin muita merkittävästi huonompi.
Tutkimuksen mukaan kodin seinien sisäpuolella tapahtuvasta väkivallasta runsas viidennes on psyykkistä väkivaltaa (21,2%). Väkivalta voi olla myös monenkirjavaa: taloudellista (6,5%), fyysistä (2,8%), laiminlyöntiä (2,6%) tai henkilökohtaisten oikeuksien loukkaamista (5,7%). Noin viisi prosenttia naisista on kokenut seksuaalista häirintää tai väkivaltaa. Luku on tutkittujen maiden korkein. Ikäihmisten kohdalla väkivalta on tyypillisesti pitkäkestoista, jopa vuosikymmeniä jatkuvaa.
Kyselyyn vastanneet olivat 60–97-vuotiaita ja siihen osallistui yhteensä yli 2 800 kotona asuvaa naista viidessä Euroopan maassa: Suomessa, Belgiassa, Liettuassa, Itävallassa ja Portugalissa.
Lisätietoa AVOW-tutkimuksesta: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/hanke?id=22647





