Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ei hyväksy Suomen sitomista yhä uusiin miljarditukiin velkaantuneille EU-maille ja niitä kevytmielisesti luotottaneilla pankeille. Ryhmä tiedotti asiasta perjantaina ja kuvasi velkaantumista holtittomaksi.
Eduskunnan suuri valiokunta käsittelee ensi viikolla uusia EU-tukimuotoja, joiden lopputuloksen vasemmisto arvioi olevan Suomelle miljardien vastuut muiden tekemisistä.
Vasemmiston edustajat ovat torjuneet uudet tuet valtiovarainvaliokunnassa ja talousvaliokunnassa, joilta on pyydetty lausunnot asiasta.
Valiokunnat ovat vasemmiston mielestä joutuneet toimimaan sokkona, sillä hallitus ei ole pystynyt kertomaan uusien sitoumusten taustoja ja laatua niille. Vasemmisto paheksuu hallituksen vaatimusta avoimeen valtakirjaan miljardiluokan vastuista.
Suomi on lupautunut mukaan tukemaan sekä Kreikan että Irlannin talouden pelastamisessa.