Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka arvioi, että lapsiperheet ovat jääneet sivuraiteelle, koska niin Vanhasen kuin Kiviniemenkin hallitukselta on puuttunut selkeä lapsiperhepolitiikka.
Lapsiperheiden toimeentulovaikeudet ja eriarvoistuminen ovatkin syventyneet. Noin 150 000 lapsen arvioidaan elävän köyhissä perheissä.
Puhakka vaati Helsingissä lapsiperhetapahtumassa sunnuntaina, että lapsiperheiden asemaa parantavasta paketista on sovittava kevään hallitusneuvotteluissa.
– Koko hallituksen on otettava vastuu lapsiperheiden aseman parantamisesta. Pienituloisten ja monilapsisten perheiden tukea on parannettava.
Puhakan mielestä pieni- ja matalapalkkaisten perheiden elämää voidaan helpottaa esimerkiksi korottamalla nollamaksuluokan alarajaa päivähoidossa.
Työn joustettava, ei lasten
Puhakka korostaa kuntien lähipalvelujen merkitystä lapsiperheille. Hän esittää, että lasten neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon laatu sekä voimavarat säädettäisiin laissa.
– Työn on joustettava, ei lasten. Nykyinen äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa pitää yhdistää 18 kuukauden molempien vanhempainvapaaksi, joka koostuu kolmesta kuuden kuukauden jaksosta. Nyt hoitovapaat kasautuvat pienipalkkaisille naisille.
Vanhemmuudesta aiheutuvat kulut on Puhakan mielestä tasattava kaikkien työnantajien kesken. Nyt kustannukset kasautuvat etenkin nuorten naisten työnantajille.
– Kaikkia työnantajia ja työntekijöitä koskeva rahastointimalli Ruotsin tapaan on hyvä lähtökohta.