Palkansaajajärjestö SAK:n mukaan Hetemäen verotyöryhmän loppuraportti kiristäisi rajusti välillistä verotusta, kuten arvonlisäverotusta, valmisteveroja ja energiaveroja. Pienipalkkaisille kaavaillut ansiotuloveron kevennykset eivät riittäisi lähellekään korvaamaan ehdotettuja kiristyksiä,
SAK:n pääekonomisti Olli Kosken mielestä työryhmän olisi pitänyt kohdistaa henkilöverotuksen kevennykset painokkaammin pieni- ja keskipalkkaisille. Hänen mukaansa työryhmän veroesitysten tulonjakovaikutukset vievät verotusta entistä enemmän tasaveron suuntaan.
SAK korjaisi työryhmän esitystä siten, että yhteisöveroon ei tehtäisi mittavaa kevennystä. Myöskään ylimpien palkkaluokkien ansiotuloveroa ei SAK:n mielestä ole tarpeen keventää. Näin kulutusverotusta ei tarvitsisi kiristää niin paljon kuin raportissa esitetään.
Raportin esittämä tulonjakovaikutusten arviointi on tärkeää. Tältä osin SAK katsoo työryhmän raportin olevan askel oikeaan suuntaan.
Työryhmän esitykset asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden rajaamisesta ja kotitalousvähennyksen kaventamisesta sekä perintöveron veropohjan laajentamisesta ovat SAK:n mukaan kannatettavia ja oikeudenmukaisuutta lisääviä. Pidemmän päälle asumisen tuet on selvitettävä perusteellisemmin, ennen koko verovähennysoikeudesta luopumista.
SAK haluaan yhdenvertaisuuden vuoksi laajentaa kiinteistöveron koskemaan myös maa- ja metsätalousmaata.