Kauppa odottaa alennusmyyntisesongista varsin normaalia, jopa maltillista. Kaupan liiton kyselyn mukaan lähes 70 prosenttia kauppiaista on aloittanut tai aloittaa alennusmyynnit joulun välipäivinä tai heti vuodenvaihteen jälkeen.
Valtaosa kauppiaista odottaa kyselyn mukaan alennusmyyntien arvon pysyvän viime vuoden tasolla tai pienenevän. Kuluttajista taas suurin osa uskoo käyttävänsä rahaa alennusmyynteihin edellisvuoden tahtiin.
Työssäkäyvät lapsiperheet ja aikuistaloudet panostivat jouluun, mutta he myös odottavat alennusmyyntejä. Lapsiperheet suunnittelevat hankkivansa ennen kaikkea aikuisten ja lasten vaatteita, urheilu-, harrastus- ja vapaa-ajan tuotteita sekä viihde-elektroniikan tuotteita, kuten esimerkiksi tietokone- ja konsolipelejä.
Kaupan kyselyn mukaan alennusmyyntejä pitävistä kauppiaista 41 prosenttia aloittaa alesesonkinsa välipäivinä ja 28 prosenttia heti vuodenvaihteen jälkeen. Myöhemmin tammi-helmikuussa alennusmyynnit alkavat 22 prosentissa kaupoista.
Tutkimusta varten haastateltiin kaikkiaan 2000:ta kuluttajaa. Tiedot yritysten odotuksista taas perustuvat Kaupan liiton jäsenpaneeliin.