Tuusulan kunnanhallitus otti tiistaina kantaa Jokelan aseman säilyttämisen puolesta. Kunnanhallitus esittää VR-konsernin johdolle, ettei Jokelan aseman palveluja lakkauteta. Palveluja tulisi päinvastoin parantaa, jotta kansalaiset saataisiin käyttämään enemmän raideliikennettä.
”Lipunmyyntitoimintoja voisi yhteistyössä Matkahuollon, linja-autoliikennöitsijöiden ja Tuusulan kunnan kanssa kehittää siten, että lippupisteestä voisi saada linja-autoliikenteeseen käyviä Tuusulalippu-tuotteita”, kunnanhallitus ehdottaa kannanotossaan.
VR ilmoitti joulukuussa lopettavansa lipunmyynnin Jokelassa. Tämä merkitsisi Jokelan 135 vuotta vanhan asemarakennuksen sulkemista. Junien kulkuun tämä ei VR:n mukaan vaikuta. Lipunmyynti aiotaan lopettaa myös Iisalmen, Pietarsaaren ja Kemijärven asemilla.
Adressi Jokelan aseman puolesta on saanut jo 2 800 allekirjoittajaa. Nimienkeräys jatkuu Jokelan kauppaliikkeissä, apteekissa ja kirjastossa sekä internetissä. ”Jokelan asema säilytettävä” -kansanliikkeen ja Tuusulan kunnanhallituksen lähetystö aikoo myös vierailla VR:n sekä liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) luona.
Keski-Uusimaa-lehden mukaan VR ei toistaiseksi ole taipunut harkitsemaan päätöstään uudelleen.