Osallistuvalla demokratialla on keskeinen paikka vasemmiston tulevaisuuden visiossa, mutta yhtä lailla tärkeää on demokratian alan rajaaminen. Yksilön autonomia ei ole aina ongelmattomasti toteutettavissa, mutta periaate on silti tärkeä: minkä yksilö voi päättää, se annettakoon hänen itsensä päättää. Yhteisen päätöksenteon alaan ei pidä ilman yksilön omaa päätöstä sisällyttää enempää kuin välttämätöntä. Yhteisyyden sijaan on pikemminkin painotettava sitä, mikä kuuluu jokaisen erillisen yksilön oikeuksiin. Näihin oikeuksiin kuuluu myös itsemääräytyvä yhteisöllisyys.
Kollektivismin vastaisuudella on hyvät perusteet. Modernissa maailmassa kyse on erityisesti valtiovallan kritiikistä. Valtio on monimutkainen kokonaisuus erinäisiä valtasuhteita ja pakkokeinoja, joita ei parhaassakaan maassa voi pitää ihanteellisen demokraattisina. Valtio on yhteisresurssi, josta kaikki yrittävät hyötyä, ja tässä kisassa pärjäävät parhaiten ne jotka ovat valmiiksi vahvoilla. Julkisen valinnan teorian kyyninen maailmankuva on hieman liioiteltu, mutta se on silti merkittävä näkökulma. Jopa tärkeimmissä valtiollisissa päätöksissä voi olla kyse yhteisten voimavarojen kanavoimisesta vahvimpien eturyhmien omaksi hyödyksi.
Pitäisi luonnostella vasemmistolainen näkökulma individualismiin.
Demokratia on toisaalta myös periaatteellisella tasolla päätöksentekomuoto, jolle on asetettava rajat. Demokratia ei voi olla ainoa yhteiskunnallista kehitystä ohjaava ideaali. Tämä ei johdu siitä, että demokratia olisi vain menetelmä. Demokratia on tapa järjestää yhteiskunta siten että yhteiset prosessit ovat oikeutettuja, ts. se on jo itsessään yhteiskunnallinen todellisuus. Keskeistä kuitenkin on yhteisen ja yksityisen välinen rajapinta. Miksi jonkun muun pitäisi osallistua päätöksentekoon siitä, mitä minä haluan tehdä, jos tämä ei loukkaa kenenkään muun oikeutettuja intressejä? Pitäisikö suomalaisten enemmistön esimerkiksi päättää, mitä uskontoa kunkin tulee harjoittaa? Ei varmasti. Entä tuleeko enemmistön päättää millaisessa koulussa kaikkien lapset opiskelevat? Ehkä ei.
Sen sijaan että vasemmisto vaatisi elämän kollektivisointia ja lisää ulkoa tuotuja yhteisöjä – jotka voivat olla demokraattisia mutta usein eivät sitä ole – pitäisi luonnostella vasemmistolainen näkökulma individualismiin. Think tank Manifest Analysen perustaja Magnus Marsdal avasi keskustelun Norjassa joitakin vuosia sitten teoksella Tredje venstre – for en radikal individualisme. Aika on kypsä myös Suomessa vasemmiston uudelle identiteetille.
uutiskirje 
