Hankimme pari vuotta sitten satavuotiaan hirsirakenteisen talon. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Niin moni asia oli kohdallaan: katon alkuperäiset helmipaneelit, aito 1950-luvun keittiönkaapisto ja juuri oikean sävyiset siniharmaat rappuset yläkertaan. Pihalla kasvoi vanhoille kulttuuriseuduille tyypillisiä kasveja.
Talo myytiin meille perusterveenä ja pientä pintaremonttia kaipaavana. Kuten arvata saattaa, seinien sisältä ja lattioiden alta löytyi kuitenkin muutakin kuin 1920-luvun sanomalehtiä.
Nyt, kun talo näyttää taas asuttavalta ja myyjältä saadut korvaukset ovat käväisseet tilillä, meillä on koti, jonka satavuotisuudesta ja hirsirakenteisuudesta voi olla monta mieltä. Elämme keskellä lievästi zeniläisiä kysymyksiä. Missä kulkee korjaamisen ja uudelleen rakentamisen välinen raja? Miten monta satavuotiasta hirttä riittää tekemään talosta aidosti satavuotiaan?
Todellisuus on monimutkaisempi ja polveilevampi kuin me haluamme.
Tunsin kerran pojan, joka halusi palavasti elää niin kuin aidot kveekarit elivät ja kuten Kristus todella opetti. Hän myös pukeutui vakaumuksensa mukaisesti samankaltaiseen vaatimattomaan asuun kuin rauhaa rakastaneet edeltäjänsä 1600-luvulla. Lopputulos oli, että hän pisti silmään joka paikassa kuin dragkuningatar rakennustyömaalla ja profiloitui uskonyhteisönsä riidanhaluisimmaksi toisinajattelijaksi.
Jonkin alkuperäisen kaipuu lienee ihmiselle ominaista. Turhakkeiden tulvan ja elämän ristiriitaisuuden keskellä aidon ja autenttisen etsiminen on myös ymmärrettävää. Useimmiten se on silti sekä turhauttavaa että turhaa, ja joskus se kääntyy kveekaripojan hankkeen tavoin itseään vastaan.
Ongelma taitaa olla siinä, että monille asioille löytyy yksiselitteinen ydin ja alkuperä ainoastaan ihmisten haaveista. Todellisuus on monimutkaisempi ja polveilevampi kuin me haluamme.
Kun ”alkuperäinen” alkaa tarkoittaa myös luonnollista, oikeaa ja todellista, muuttuu aitouden metsästys harmittomasta harjoituksesta epäilyttäväksi missioksi. Vaarallisimmaksi se tuntuu taipuvan joutuessaan tekemisiin vanhojen vakaumusten kanssa. Jako vuohiin ja lampaisiinkin sujuu sen mukaan, ketkä ymmärtävät liikkeen alkuperäisen ydinolemuksen oikein.
Ne siniharmaat rappuset ovat ennallaan, mutta iso osa helmipaneeleista piti repiä irti lisäeristeiden tieltä. Pihalla ihastuttanut perinteikäs keltamo paljastui ihailtavan sinnikkääksi ja erittäin myrkylliseksi kasviksi. Kotimme on sekamelska korjattua vanhaa, tuunattua uutta ja tarkoituksellista kitchiä, mutta tunnelma on minusta juuri kohdallaan.
Kirjoittaja tietokirjailija Hattulasta.
lehti 